Eläkejohtaja Ylellä: Valtion sijoitus- ja velkasalkku on ammattilaisen näkökulmasta päätön

Risto Murron mukaan salkku on erittäin riskipitoinen.
Euroseteleitä pöydällä. PIXABAY
Euroseteleitä pöydällä. PIXABAY

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron mukaan Suomen valtion sijoitus- ja velkasalkku on sijoitusammattilaisen näkökulmasta ”päätön”.

– Kukaan ei rakentaisi tuollaista (salkkua). Se on hyvin riskipitoinen, Murto sanoi Ylen aamussa maanantaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän perustelee näkemystään myös sillä, että valtiolla on sijoituksia etenkin kahdesta yrityksestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos ajatellaan riskienhallintaa kun katsotaan, kuinka helposti valtion vallankäytöllä on otettavissa rahaa muuhun käyttöön. Silloin se kysymys on, onko yhteiskunnan kannalta järkevämpää pitää kiinni finanssisijoituksista vai esimerkiksi yhteiskunnan infrastruktuuriin investoinneista?

Murron mukaan päätöksen järkevyys riippuu lopulta siitä, kuinka järkeviä infrastruktuuriin tehtäviä investointeja pystytään tekemään.

– Minulla on kova sympatia, että laitetaan rahat mieluummin yhteiskunnan rahoituksiin kuin finanssisijoituksiin.

Puolustusteollisuudessa voidaan kansanedustajan mukaan nähdä uusi Nokia-ilmiö.
Kireä verotus heikentää työn kannustimia ja jarruttaa talouskasvua, keskusjärjestö arvioi.
Pankkikonserni vähentää työntekijöidensä määrää.
Mainos