Useita ministereitä kadonnut julkisuudesta Kiinassa

Puolustusministerinä maaliskuusta saakka toiminutta Li Shangfua ei ole nähty julkisuudessa yli kahteen viikkoon.
Lin katoamisen arvioidaan liittyvän Kiinan autoritaarisen johtajan Xi Jinpingin pyrkimyksiin muovata ja puhdistaa Kiinan asevoimia. AFP / LEHTIKUVA / MARCO LONGARI
Lin katoamisen arvioidaan liittyvän Kiinan autoritaarisen johtajan Xi Jinpingin pyrkimyksiin muovata ja puhdistaa Kiinan asevoimia. AFP / LEHTIKUVA / MARCO LONGARI

Kiinan puolustusministeri Li Shangfu ei ole esiintynyt julkisuudessa sitten elokuun, raportoi The Wall Street Journal. Lin toistaiseksi viimeinen julkinen esiintyminen oli 29.8. Pekingissä järjestetyssä Kiinan ja Afrikan välisessä turvallisuuskonferenssissa, jossa hän piti puheen.

Vastaavanlaisia ministerien ja korkeiden viranhaltijoiden julkisuudesta katoamisia on viime aikoina ilmennyt useampia. Esimerkiksi ulkoministeri Quin Gang siirrettiin pois tehtävistään heinäkuussa hänen kadottuaan ilman selitystä kuukautta aikaisemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Li on vapautettu tehtävistään. Lin katoamisen arvioidaan liittyvän Kiinan autoritaarisen johtajan Xi Jinpingin pyrkimyksiin muovata ja puhdistaa Kiinan asevoimia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lin poissaolo on herättänyt huomiota diplomaattien ja Kiina-asiantuntijoiden keskuudessa, jotka ovat julkisesti ihmetelleet julkisuudesta yllättäen kadonneiden ministerien kohtaloita.

Kiinan kommunistipuolueen viranomaiset eivät ole tehneet mitään muutoksia Lin asemaan yhtenä puolueen 205-jäsenisen keskuskomitean jäsenenä. Hänen nimensä ja tittelinsä löytyvät edelleen kansallisen turvallisuuden ministeriön ja valtioneuvoston sivuilta.

Li nimitettiin puolustusministeriksi maaliskuussa. Hän on koulutukseltaan insinööri ja on tehnyt pitkän uran asevoimissa satelliittiteknologian parissa.

Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Mainos