Kun Italian hallitusta muodostavat populistiset puolueet lupasivat yhtä aikaa avokätisesti lisätä julkisia menoja ja alentaa reippaasti veroja ja eläkeikää, oli täällä politiikan seuraajilla naurussa pitelemistä. Siinäpä yrittävät Münchausenin temppua, kun maan talous on jo valmiiksi kuralla ja liikkumavara pieni. Eikä siitä sitten hallitusta tullutkaan.
Mutta oliko kyse vain italialaisen politiikan erikoisuudesta vai ajan merkki? Ei olisi nimittäin yllätys, jos ilmiö leviäisi jossain muodossa myös Suomeen. Moni seikka viittaa siihen, että eduskuntavaaleista – pidetään ne sitten ensi keväänä tai jo aikaisemmin – on tulossa oikein reipasotteinen vaalilupausten huutokauppa. Miksi?
Koska Suomessa kuten muuallakin eletään vuosikymmenten globalisaatiokehityksen krapulaa, joka tekee tilaa kansalliselle ajattelulle. Ensin se näyttäytyi parissa vaaleissa jonkinlaisena ”seis maailma, tahdon ulos” -ilmiönä, kun surkea talous ei tarjonnut vaihtoehtojakaan.
Mutta kun Juha Sipilän hallituksen kaudella pitkä talouskurimus on kääntynyt nousuksi, tämä silmien sulkeminen ulkomaailmalta vapauttaakin mielen monista talouden rajoitteista. Uskotaan, että kaiken hyvän toteuttaminen on pelkkä tahdon asia. Alas kilpailukyky, kestävyysvaje ja muut tylsät liturgiat!
Nyt vaalitaistelussa ei todellakaan enää kilpailla säästölistoilla, kuten viimeksi. Nykyiset hallituspuolueetkin kokevat saaneensa säästöistä ihan kylliksi kuraa niskaansa. Nyt sormet syyhyävät tekemään uusia kivoja avauksia. Kaikki tietävät, että maltilla ei nyt vaaleja voiteta.
***
Sosialidemokraatteja on viime vuosina moitittu poliittisen osaamisen puutteesta, kun puolue on huristanut alamäkeä vaaleista vaaleihin. Gallupeissa puolueen menestys on noussut ja laskenut lähinnä hallituksen työelämäavausten tahdissa ja siivellä.
Nyt SDP näyttää kuitenkin haistaneen ajan hengen oivallisesti. Se on viimeisen kuukauden aikana hankkinut avauksillaan etulyöntiaseman, jota muiden voi olla vaikea kiriä kiinni.
Sosialidemokraatit ovat taitavasti kohdistaneet avokätisiä lupauksia mahdollisimman laajoille äänestäjäjoukoille, joista Antti Rinteen vappulupaus satasesta kouraan puolelle eläkeläisistä on kuuluisin. Sen vaalitehoa lisää se, että me eläkeläiset olemme kaikkein aktiivisimpia äänestäjiä.
Samaa miljarditasoa ovat olleet puolueen koulutuslupaukset sekä lupaus uudistaa perusteellisesti sosiaaliturva siltä pohjalta, että kenenkään tulot eivät siinä putoa. Soten yhteydessä käyty keskustelu alan palkkojen tasaamisesta kertoo, kuinka kalliita tällaiset yksisuuntaiset lupaukset ovat.
Jos anteliaat tarjoukset kohdistuvat mahdollisimman laajoihin äänestäjäjoukkoihin, vastaavasti rahoitus niiden lunastamiseen on luvattu hankkia ihan muualta; etupäässä ulkomaisilta sijoittajilta ja yrityksiltä, joilla ei ole äänioikeutta. Tai sitten hyvin pieniltä veronmaksajaryhmiltä, joihin harva tuntee samastuvansa. Ulkomainen pääoma on tässä kampanjassa lähes yhtä hyvä vihollinen kuin maahanmuuttajat persuille. Sinun verosi eivät kiristy, vaan niiden muiden.
Kampanjakuukausien myötä tämä lupauksien ja rahoituksen ristiriita olisi ehkä voinut aiheuttaa kiusallista keskustelua, ellei… hallituspuolue kokoomus olisi ehdotuksellaan varainsiirtoveron poistamisesta antanut demareille syötön suoraan lapaan.
SDP:n veroekspertti, kansanedustaja Timo Harakka osasi loistavasti tarttua ehdotukseen ja linkosi poliittisen ilmaveivin liimatessaan ehdotukselle hintalapun. ”Ehdotatte 780 miljoonan veronkevennystä, miten aiotte rahoittaa sen?”
Tällä heitolla Harakka karnevalisoi koko ”mitä maksaa, kuka maksaa” -tyyppisen keskustelun. Eivätkä tilannetta yhtään helpottaneet kokoomuksen suunnalta tulleet ontuvat selitykset, että niistä tehottomista yritystuistahan me kai, ehkä, vissiin… tai jostain, joo.
***
Onko siis edessä kaiken maallisen ja taivaallisen hyvän tarjouskilpailu, jossa valtiovarainministeriön ja ryppyotsaisten ekonomistien ikävällä varoittelulla pyyhitään pöytää? Voi hyvin olla. Ja aloite pysyy silloin tiukasti kärkeen ehtineillä sosialidemokraateilla. Jos muut lähtevät mukaan, Rinne voi aina nokittaa. Tai sanoa, että kiva kun tuette…
Miten tuollaiseen vaalitaistoon voi osallistua sortumatta lupaamaan kuuta taivaalta? Onko se ylipäätään mahdollista vai pitäisikö muiden vain tyytyä rippeisiin ja mielistelemään hallituspaikkaa Rinteen hallituksesta?
Jos olisin esimerkiksi nykyisten hallituspuolueiden edustaja, puhuisin ennemmin palveluista kuin tukien ja etuuksien jaosta. Sanoisin vaikka, että ”nyt kun maamme talous on sankarillisen hallituksemme ponnistelujen tuloksena vihdoin pitkän kurjuuden jälkeen saatu kasvu-uralle, on aika suunnata katse palveluihin. Ne ovat välttämättömien säästöpäätösten yhteydessä joutuneet pakostakin kärsimään tavalla, jota kukaan meistä ei olisi halunnut.”
”Vasta, kun vanhusten hoiva, lastemme koulutus ja varhaiskasvatus sekä (tähän kohtaan jotain sotesta siitä riippuen, miten sille käy ja mikä on kyseisen puolueen kanta) muut palvelut on saatu riittävään kuntoon, on varaa etuuksien pohdintaan, vaikka anteliaat lupaukset omille kannattajaryhmille kovin houkuttelisivatkin.”
Kansallisen tulorekisterin mahdollistamasta sosiaaliturvan uudistuksesta voisi lisäksi todeta, ettei se todellakaan voi eikä saa olla luonteeltaan säästöpäätös, vaan tavoitteena on oltava turvan säilyttäminen kohtuullisena ja huono-osaisia kyykyttävän byrokratian poistaminen.
Jos puolue kuitenkin haluaa yleisesti korottaa sosiaaliturvan tasoa, se kannattaa sanoa tässä kohtaa. Siinä tapauksessa kannattaa myös mainita erikseen kaikki mahdolliset ryhmät, joita korotus vähänkin voisi koskea, jotta viesti menee selvästi perille.
Entä verot? Näissä(kään) vaaleissa tuskin ääniä kerätään lupaamalla veronkevennyksiä. Niitä voi toki tästä huolimatta esittää, jos se aidosti on puolueen linja. Moni on joka tapauksessa tyytyväinen jo lupaukseen, ettei niitä ainakaan kiristetä.
