Tämän päiväisessä sosiaalialan järjestöjen ulosmarssissa päiväkodeista kilpistyy varhaiskasvatuksen kehityksen pitkä kaari. Varhaiskasvatus on lopullisesti irtautumassa sosiaalialan toimintakulttuurista ja lainsäädännöstä ja siirtyy uuden lain myötä osaksi koulutusjärjestelmää ja lapsen oppimisen polkua. Tämä tuottaa sosiaalialan väelle suurta tuskaa.
Pienet lapset ovat oppimisen herkkyysvaiheessa päiväkoti-ikäisenä. Ja kun oppiminen korostuu päiväkotien toiminnassa, tarvitaan jokaiseen lapsiryhmään opettaja. Siksi päiväkotien henkilöstö tulee lain myötä kehittymään 12 vuoden siirtymäajalla niin, että 2/3 heistä on jatkossa korkeakoulutettuja. Näin oli jo aiemminkin päätetty, mutta syvän laman aikana 90-luvulla säätelyä muutettiin niin, että opettajan tilalle sai palkata halvemmalla hoitajan. Ja toki kunnat innostuivat tätä noudattamaan. Näitä laman jälkiä nyt paikataan, eikä se miellytä kaikkia.
Ei olekaan ihme, etteivät matalammin koulutetut lastenhoitajat ja heidän ammattiliittonsa uuta lakia helpolla niele, koska se merkitsee heidän jäsentensä suhteellisen osuuden vähenemistä päiväkodeissa. Kukaan ei kuitenkaan lain vuoksi jää työttömäksi, vaikka muutakin on väitetty. Siitä pitää huolen jo eläkepoistuma, pitkä siirtymäaika sekä se, että varhaiskasvatukseen osallistuminen lisääntyy koko ajan. Minkään lain lähtökohtana ei tietenkään voi olla keinotekoinen työlisyyden ylläpito, varsinkin kun hoitoalan osaajia tarvitaan kipeästi myös muualla, esimerkiksi vanhusten hoidossa.
On sanomattakin selvää, että henkilöstön osaamisen parantaminen toimii viime kädessä lasten ja varhaiskasvatuksen laadun hyväksi. Henkilöstön koulutustaso on keskeinen osatekijä laadun kannalta.
Jos olet joskus ollut ison pikkulapsiryhmän keskellä esimerkiksi kaverisynttäreillä, olet varmaan huomannut, ettei hauskanpito ja järjestyksenpito onnistu vain käsipareilla tai huutamalla, vaan jollain on oltava selkeä suunnitelma ja näkemys siitä, mitä kulloinkin tehdään ja miksi. Muuten menee ranttaliksi.
Vaikka synttärivertaus voi olla kaukaa haettu, sen kautta voi jossain määrin ymmärtää päiväkotityön arkea. Lastentarhanopettajalla on pedagoginen koulutus ja erikseen varattua työaikaa oppimishetkien suunnitteluun, olivatpa ne sitten vaikkapa leikkiä, musisointia, liikuntaa, pelejä tai taidetta. Tätä toteutetaan yhdessä muun henkilöstön kanssa moniammatillisesti. Kaikkien työ on arvokasta.
Opetusala – opettajat, tutkijat ja varhaiskasvatuksen asiantuntijat – kannattaakin yksituumaisesti suuntaa, johon jo noin 20 vuoden ajan on menty, vaikkakin kovin hitaasti. Edellisen hallituksen aikana päivähoitolaista tuli varhaiskasvatuslaki, jossa jo korostettiin pedagogiikkaa. Sipilän hallituksella ja ministeri Sanni Grahn-Laasosella on ollut rohkeutta ja näkemystä viedä kehityskulku maaliin, mikä on osoittaa arvostusta varhaiskasvatusalaa kohtaan ja ymmärrystä alan tutkimuksesta.
