Venäjä on laajentanut ukrainalaisiin kohdistuvia pakotteita maiden välisten jännitteiden kiristyessä.
− Toimenpiteen tavoitteena on puolustaa Venäjän valtion sekä yritysten ja kansalaisten etuja, pääministeri Dimitri Medvedev kertoi joulupäivänä Twitterissä.
Radio Free Europe kertoo, että uudet pakotteet kohdistuvat noin 200 ukrainalaiseen.
Viimeksi marraskuussa Venäjä lisäsi 322 henkilöä ja 68 ukrainalaista yritystä ”erityisten taloudellisten toimenpiteiden” kohteeksi. Tämä tarkoittaa muun muassa tilien ja varojen jäädyttämistä sekä Venäjällä sijaitsevien pääomien siirron kieltämistä. Listalla on Ukrainan poliittista johtoa sekä viranomaisia.
Ukrainan ja Venäjän välit kiristyivät marraskuun lopulla, kun Venäjä valtasi kolme Ukrainan laivaston alusta miehistöineen Kertšinsalmessa Mustallamerellä.
Molemmat osapuolet ovat varoittaneet sotilaallisesta konfliktista tai jopa avoimesta sodasta.
Venäjän mediassa on toisteltu viime aikoina väitteitä, että Ukraina suunnittelee aseellisia toimia miehitetyn Krimin rajalla. Ukraina puolestaan on varoittanut Venäjän valmistautuvan täysmittaiseen sotaan ja vahvistaneen uhkaavasti joukkojaan maiden välisellä rajalla.
The list of Ukrainian individuals and legal entities subject to special restrictions was expanded. I signed a respective resolution. The measure is to protect the interests of the Russian state, companies and citizens
— Dmitry Medvedev (@MedvedevRussiaE) December 25, 2018
Lue lisää:
Raportti kertoo merkit: Näin Venäjä valmistelee hyökkäystä Ukrainaan
Venäjä varoittaa Ukrainan aseellisesta provokaatiosta