Arkkitehti Juha Ilosen toimittama ja Pro Helsinki –säätiön julkaisema suurikokoinen Helsinkiä esittelevä teos on samaan aikaan kallis kuvakirja ja pamfletti. Se ei ole hymistelevä ja omahyväisyydessä kieriskelevä ylistyslaulu. Se on suurten onnekkaiden sattumusten ja suunnitelmien sekä totaalisten tyräysten kavalkadi. Harvoin pääkaupunkiamme on suunniteltu yksimielisesti. Linja hapuilee. Kaupungin kehitystä sanelevat ansaitsevat tiukkaa kritiikkiä.
Kirjan toimituskunta ei ole tavoitellut yhtä totuutta. Kyse on 19 asiantuntijan kommenttikokoelmasta pohjustettuna kaupunkisuunnittelumme historialla. Kirjoittajat saivat luvan laatia kukin oman esseen Helsingistä. Mielipiteet menevät suloisesti ristiin.
Munauksia piirustuspöydällä ja käytännössä
Historia luo kuvaa Helsingin tulevasta kehityskertomuksesta. Siihen liittyy paljon jälkiviisauden valossa uhkakuvilta vaikuttavia suunnitelmia sekä suurten munausten välttämisiä. Neroina pitämiämme arkkitehteja näyttää ennenkin vaivanneen erehtyväisen harkintavallan vaara. Onneksi Alvar Aallon terassitori ei koskaan toteutunut, ns. Enson talo Katajanokan juuressa sen sijaan oli ympäristörikos, Akateeminen kirjakauppa Espan varrella niin ikään.
Lukija on mielestään aina oikeassa. Kunnia Eliel Saariselle, jonka kauaskantoisissa suunnitelmissa oli mukana suuri Keskuspuiston kaltainen viheralue, mikä ei edes tämän päivän punavihreille ole enää suojelun arvoinen. Vihreistä onkin tullut kaupungeissa pöhiseviä bisnisenkeleitä, jotka keskittyvät suojelemaan toisten omaisuutta kaukana kaupungeista muualla maassa ja maailmassa.
Helsingin merellisyyttä kaupunkilaiset paapovat juhlapuheissaan ja maailmaa syleilevissä lausunnoissaan, mutta käytännön todellisuus on muuta. Arkkitehti Markus Manninen toteaa rannoistamme:
”Helsingin keskustan uusien asuinalueiden rannat rakennetaan yleensä kivimuurein reunustetuiksi kävelyteiksi, mikä on sinänsä hieno, kaupunkimainen piirre. Useat täyttömaalle syntyneet rannat mm. Katajanokalla ja Hernesaaressa on kuitenkin reunustettu kulkukelvottomalla kivikolla. Meren ääreen ei ole pääsyä, eikä louhikko juuri silmiä hivele. Joutomaan rantakin on parempikuin tällainen rakennettu tarkoituksellinen vaikeapääsyisyys.”
Toteutumattomista aikeista helsinkiläiset muistelevat aina sitä onnenpotkua, joka merkitsi hotelli Kämpin säilymistä – edes ulkonäöllisesti – KOP:n purkuaikeista huolimatta. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt Kasarmintorin varressa raunioina pitkään seisseen Suomalaisen pataljoonan kasarmin laupea kohtalo. Se odotti kohtaloaan vuoden 1944 pommitusten raunioittamana vuosikaudet.
Puolustusministeri Emil Skog (aiemmin punakaartin tykkimies, puhelinteknikko) julisti tuolloin, että rakennus revitään. Onneksi Suomi ei vienyt ainakaan tältä osin loppuun Josif Stalinin aikeita, vaan korjasi ja rakennutti paikalle pääesikunnan. Jos Skogin näkemys (sd.) – puoluekanta huomioiden – olisi toteutunut, pääesikunnan paikalla olisi nyt Sokos-hotelli, ABC ja muita Elannon jälkeläisiä. Jälleenrakentamiseen johtaneessa painostustyössä Pro Helsinki kunnostautui sankarillisesti.
Lauttasaari oli kaupan, ei kelvannut Helsingille – nyt kelpaa kaikki
Kaupungin piirteet kuljettaa lukijaansa maisemasta ja ajanjaksosta toiseen. Se on kirjava mielipiteiden kokoelma ja samalla kallis, kookas juhlakirja. Pro Helsinki säätiö syntyi sata vuotta sitten Julius Tallbergin täyttäessä 60 vuotta. Tuolloin hän oli antanut arkkitehti Eliel Saariselle tehtäväksi visioida Suur-Helsinkiä Hvitträskin erämaa-ateljeesta käsin ilman kuntarajojen painolastia.
Juha Ilonen kommentoi:
”Saarisen visiosta muodostui ylilyönteineenkin kaupunkisuunnittelun kestovaikuttaja. Kaupunginosat, kaupunkitilat ja viheralueet nivoutuivat siinä esteettiseksi kokonaisuudeksi, jonka liikenne perustuu kattavaan raitiotieverkostoon, Tallbergin silmäterään” (siis jo 100 vuotta sitten!).
Julius Tallberg oli aikansa upporikkaita, osti Lauttasaaren ja olisi luopunut siitä voittoa tekemättä. Ei kelvannut Helsingille silloin, mutta nyt pääkaupungillemme kelpaa kaikki, mikä vain vaikuttaa mahdollisuudelta prameuden ja riskinoton kasvattamiseen.
Upean kuvateoksen luonne on poleeminen. Sitä Julius Tallbergkin tavoitteli jo sata vuotta sitten. Hän kantoi huolta Helsingin tulevaisuudesta, aivan kuten Pro Helsinki tänään. Nykyistä menoa Ilonen ei katsele mielihyvin:
”Helsinkiä rakennetaan jo poikkeuksellisen kiivaasti ja ennennäkemättömiin mittoihin. Uusia kaupunginosia kymmenille tuhansille asukkaille nousee Kalasatamaan, Jätkäsaareen ja Kruunuvuoreen. Tällä kertaa ylilyöntejä rakennetaan, myös keskustassa. Guggenheimin musta puutorni oli vähällä nousta Kauppatorin tuntumaan, mutta Jätkäsaaren uudessa kaupunginosassa yksinäinen hotellitorni kysyy jo huutaen oikeutusta mitoilleen. Pasilan Tripla ja Kalasataman Redi ovat kaikin puolin massiivisia hankkeita, jotka on viety läpi liiketalouden ehdoilla, ilman kaupungin arvoihin perustuvaa keskustelua.”
Lukijallakin olkoon oikeus sanoa mielipide Kauppatorin rannasta ja ympäristöstä – nyt ilman Guggenheimia. Pikapikaa kyhätyt lautahökötykset peittävät onnistuneesti ”modernia” Katajanokan rantaa: Enson marmoritalon ja sen jatkoksi rakennettua taloriviä. Sehän on kuin näkymä paikalleen jämähtäneestä ja konkurssin tehneestä siperialaisesta sirkuskylästä.
Kaupungin piirteet, Stadens prägel, Outlining a city. Toim. Juha Ilonen. Pro Helsinki 2017.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII