Verkkouutiset

Saksalaiskomissaarin kauhuskenaario: Näin EU hajoaisi

Saksan EU-komissaari Günther Oettingerin mukaan eurooppalainen projekti taistelee ensi kertaa olemassaolostaan, kertoo Die Presse.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan liittokansleri Angela Merkelin konservatiivista CDU-puoluetta edustava Gunther Oettinger esitteli keskiviikkona Düsseldorfissa, Saksassa kauhuskenaarionsa Euroopan unionin hajoamisesta. Se alkaisi siitä, kun britit äänestäisivät kesäkuussa Brexitin eli EU-eron puolesta.

Viikon päästä tästä tapahtuisi päinvastainen tapahtuma, kun Skotlanti päättäisi liittyä EU:hun.

Murheet EU:n tulevaisuuden suhteen kuitenkin kasvaisivat pian, kun Ranskan Front National -puolueen puheenjohtaja ja tuleva presidentinvaaliehdokas Marine Le Pen lupaisi järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä tultuaan valituksi presidentiksi.

Oettinger ennustaa, että Itävallassa kuljettaisiin ”samanlaisia reittejä”. Viime sunnuntaina Itävallan presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella maahanmuuttovastaisen ja EU-kriittisen FPÖ-puolueen ehdokas sai eniten ääniä ja on ennakkosuosikki presidentiksi toukokuussa järjestettävällä vaalien toisella kierroksella.

Oettinger totesi, että myös Saksan suhteen on oltava huolissaan nationalistisen ja länsivastaisen AfD-puolueen takia.

Komissaari muistutti, että Eurooppa edustaa rauhaa, arvoja, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Hänen mielestään on liian vähän niitä, jotka laittavat itsensä likoon eurooppalaisen projektin puolesta. Pelikenttää ei hänen mielestään pitäisi luovuttaa populismille ja nationalismille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)