Verkkouutiset

Pohjois-Korean ydinohjelma kasvoi muutamasta alkeellisesta pommista vaikuttavaksi arsenaaliksi

Donald Trumpia kehotetaan keskustelemaan Kim Jong-unin kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin ja hänen hallintonsa kannattaa keskustella Pohjois-Korean kanssa rajoittaakseen alati kasvavaa huolta maan ydinaseohjelmasta, arvioi Stanfordin yliopiston kansainväliseen turvallisuuteen erikoistunut vanhempi tutkija Siegfried Hecker.

Hecker toimi aikaisemmin muun muassa ydinaseita suunnittelevan Los Alamosin kansallisen laboratorion (Los Alamos National Laboratory) johtajana.

– Sen jälkeen, kun vierailin Pohjois-Korean Yongbyonin ydintutkimuskeskuksessa ensimmäisen kerran vuonna 2004, olen todistanut maan ydinaseohjelman kasvaneen muutamasta alkeellisesta pommista vaikuttavaksi ydinarsenaaliksi, joka on yksi Yhdysvaltain suurimmista uhista, Hecker kirjoittaa The New York Timesin julkaisemassa kirjoituksessa.

Hecker arvioi Pohjois-Korealla olevan tarpeeksi plutoniumia ja rikastettua uraania 20–25 ydinaseen rakentamiseksi. Hän muistuttaa Pohjois-Korean laukaisseen parisenkymmentä ohjusta vuonna 2016.

– Uudeksi presidentiksi valitun Trumpin kohtaama uhka Pohjois-Koreasta on selvästi suurempi kuin hänen kahden edeltäjänsä. Pjongjang kykenee todennäköisesti iskemään jo Etelä-Koreaan ja Japaniin sekä mahdollisesti joihinkin USA:n kohteisiin Tyynellämerellä.

– Kriisi on päällä, ja ydinkello tikittää. Pohjois-Korea saattaa kyetä lisäämään uuden ydinaseen arsenaaliinsa 6-7 viikon välein. Nämä aseet ovat maan johtajan Kim Jong-unin käsissä. Hän on nuori johtaja, josta tiedämme vähän. Maan asevoimista tiedämme vieläkin vähemmän.

Heckerin mukaan ydinaseita koskevien keskustelujen pitää olla pienimuotoisia ja suljettuja.

– Trumpin pitäisi lähettää presidentin edustaja Pohjois-Koreaan. Ei puhuminen ole palkkio tai myönnytys Pjongjangille. Puhuminen on tarpeellinen askel yhteydenpidon palauttamiseksi, jotta voitaisiin välttyä ydinkatastrofilta.

Hecker katsoo, että Trumpilla on vain vähän hävittävää keskustelemalla. Trumpia voitaisiin kritisoida siitä, että hän näyttää lepyttelevän Pohjois-Koreaa.

– Hän voi ottaa sen riskin. Hän saisi todennäköisesti Kiinan tuen, joka on tärkeää, koska Peking kannattaa keskusteluja lisäsanktioiden sijaan. Trump saisi todennäköisesti myös Etelä-Korean, Japanin ja Venäjän tuen kahdenvälisille keskusteluille.

– Trumpin hallinto saattaa oppia lisää Pohjois-Korean turvallisuushuolista keskustelemalla ja kuuntelemalla. Keskusteleminen saattaa lopulta vakuuttaa Kim Jong-unin siitä, että hänen maansa pärjää paremmin ilman ydinaseita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)