Verkkouutiset

Teknologiateollisuus tavoittelee suomalaisille tuplasti innovaatiorahaa EU:lta

Teknologiateollisuus ry pitää välttämättömänä, että Suomeen muodostetaan yritysvetoinen julkisen ja yksityisen sektorin innovaatiokumppanuusmalli.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-komission korkean tason ryhmä on maanantaina kertonut Brysselissä suosituksensa EU:n tutkimus- ja kehitysohjelman jatkosta. Ryhmä suosittaa muun muassa tutkimuksen ja innovoinnin asettamista etusijalle EU:n ja jäsenvaltioiden budjeteissa.

Teknologiateollisuus ry:n mukaan yritysten ja julkisen sektorin yhteistyötä painottavat suositukset ovat hyvin linjassa sekä teknologiateollisuuden että OECD:n aiemmin keväällä antaman raportin kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Teknologiateollisuuden mukaan ryhmän keskeinen viesti on, että Euroopassa toimivat yritykset tekisivät tiiviimpää tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyötä ratkaistakseen globaaleja yhteiskunnallisia haasteita, kuten ilmastonmuutos tai väestörakenteen muutos. Yhteisten ongelmien ratkaisemisen lisäksi yhteistyö luo uutta liiketoimintaa.

– Teknologiateollisuus on samaa mieltä ryhmän antamien suositusten kanssa. Suositukset antavat toteutuessaan suomalaisille teknologiayrityksille mahdollisuuksia päästä nykyistä paremmin mukaan kansainvälisiin liiketoiminta- ja innovaatioverkostoihin, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen arvioi järjestönsä tiedotteessa.

Suomi tarvitsee hänen mukaansa EU:n yhdeksännen innovaatio- ja tutkimuspuiteohjelman valmistelua ja hyödyntämistä koskevan kansallisen strategian, jossa huomioidaan yritysten ja elinkeinoelämän tarpeet. Tavoitteena tulisi olla suomalaisten toimijoiden saaman puiteohjelmarahoituksen kaksinkertaistaminen nykytasosta.

– On välttämätöntä, että Suomeen muodostetaan yritysvetoinen julkisen ja yksityisen sektorin innovaatiokumppanuusmalli. Näin voimme edistää innovaatioilla kasvua, Turunen toteaa.

Komission korkean tason ryhmään kuului 12 johtavaa eurooppalaista henkilöä, joista yksi oli Dimecc Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala. Innovaatioyhteistyötä harjoittavan Dimeccin omistavat Suomen johtavat teollisuusyritykset sekä tutkimuslaitokset yhdessä.

Kulmalan mukaan Suomessa on ainutlaatuinen mahdollisuus lisätä EU:lta saatavaa rahoitusta, kun ryhmän suositukset saadaan voimaan.

– Suosituksiin sisältyy se, että EU jakaa tutkimusrahaa etenkin niille, jotka uusia suosituksia noudattavat. Suomalaisilla yrityksillä ja tutkimuslaitoksilla on nyt mahtava mahdollisuus saada paljon nykyistä suurempi osuus noin 120 miljardin euron tutkimuspotista, Kulmala kertoo.

Suomalainen teknologiateollisuus on ollut mukana kehittämässä niin sanottua P4.0-innovaatiomallia, jonka periaatteet on Teknologiateollisuuden mukaan suuressa määrin omaksuttu EU:n ryhmän uusiin suosituksiin. Idean luojiin kuuluvan Tomas Hederborgin mukaan malli avaa Dimeccin innovaatiojärjestelmän uudella tavalla.

– Ihmiset pääsevät mukaan koulutuksen kautta ja tarjoamme monille työttömille mahdollisuuden. Tuomme mukaan startupit ja pääomasijoittajat, kaikki hyötyvät, Hederborg kertoo. Hän on eurooppalaisen valmistavan teollisuuden kattojärjestön Orgalimen presidentti ja Teknologiateollisuuden hallituksen jäsen.

Teollisuuden työntekijäjärjestöt ovat myös olleet mukana edistämässä P4.0:aa.

– Me näemme tässä suuren kansallisen mahdollisuuden. Innovaatiot lisäävät kilpailukykyä, johon taas perustuu kasvu ja uusien työpaikkojen syntyminen. Siksi P4.0-innovaatiomalliin panostaminen Suomessa olisi niin työntekijöiden, teollisuuden kuin koko maankin etu ja toivomme hartaasti, että hallitus siihen tarttuu, ammattiliitto PRO:n puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)