Verkkouutiset

Fitch kehuu Suomen talouspolitiikkaa ja vahvistaa kolmen A:n luottoluokituksen

Amerikkalainen Fitch Ratings -luokitusyhtiö vahvisti perjantaina Suomen valtiolainojen parhaan mahdollisen kolmen A:n luottoluokituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Fitchin mukaan Suomen pitkien vakuudettomien valtion joukkovelkakirjalainojen luottokelpoisuusnäkymät ovat vakaat.

Luokittaja kehuu Suomen hallintoa, vahvoja poliittisia ja sosiaalisia instituutioita sekä harkitsevaista talouspolitiikkaa. Suomen näistä saama arvosana ylittää jopa kolmen A:n luokitusnäkymät.

Fitchin mukaan Suomen taloudessa ei tällä hetkellä ole merkittäviä sisäisiä tai ulkoisia epätasapainoja. Vaihtotase on kolmatta vuotta alijäämäinen, mutta vain yhden prosentin verran suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt).

Suomen talous supistui viime vuonna 1,4 prosenttia suhteessa bkt:hen jääden 6,5 prosenttia (n. 12 Mrd. euroa) pienemmäksi kuin edellisen huippuvuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä.

Fitch luettelee Suomen tunnetut ongelmat elektroniikka- ja paperiteollisuuksien rakennemuutoksesta työikäisen väestön vähenemiseen viimeisten vuosien aikana. Kasvavan eläköitymisen vastapainona ovat kuitenkin vahvat eläkerahastot, joiden yhteisarvo nousee 54 prosenttiin bkt:sta.

Enemmän velkaa kuin verrokeilla

Suomen julkinen velka suhteessa bkt:hen (57 %) on korkeampi kuin muiden kolmen A:n luokituksen omaavien maiden keskimääräinen velkasuhde. Suomen onkin kiristettävä julkisen sektorin menoja, kunnes talous elpyy keskipitkällä aikavälillä.

Luokituksessaan Fitch noteeraa Suomen hallituksen jo päättäneen julkisen talouden etupainotteisesta tasapainottamisesta 2,3 miljardilla eurolla (1,1 % bkt:sta/2015) neljän seuraavan vuoden aikana

Tänä vuonna Suomen talouden ennustetaan kasvavan vaatimattomat 0,6 prosenttia viennin vedolla. Kasvun ennustetaan kiihtyvän ensi vuonna. Fitch olettaa, etteivät Venäjää vastaan suunnatut talouspakotteet merkittävästi vaikuttaisi talouden arvioituun kasvuun.

Luokitusselosteen mukaan julkisen talouden vaje suhteessa bkt:hen oli viime vuonna 2,7 prosenttia eli niukasti alle EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen kolmen prosentin rajan.

Velka edelleen kasvu-uralla

Vajeen ennustetaan pysyvän nykyisellään tänä vuonna, mutta syvenevän uudelleen ensi vuonna ja nostavan julkisen velan suhteessa bkt:hen EU:n 60 prosentin katon rajalle.

Eikä velan kasvu tähän itsestään lopu. Tiedossa olevilla sopeutus- ja rakennemuutossuunnitelmilla velkasuhde näet nousee 66,4 prosenttiin vuonna 2020.

Fitch on yksi kolmesta suuresta luokituslaitoksesta, jotka arvioivat valtionlainojen luottokelpoisuutta. Fitchiä tunnetumpia luottoluokittajia ovat Standard & Poors ja Moodys, joilta kummaltakin Suomella on tällä hetkellä paras mahdollinen luottoluokitus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)