Verkkouutiset

EU maksaa viljelijöille Venäjä-korvauksia – Suomen maitotilat jäivät ilman

Ministeri Petteri Orpo vaatii, että EU muistaa myös maidontuottajia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU maksaa korvauksia unionin alueen viljelijöille, koska nämä kärsivät Venäjän asettamista pakotteista. Tukea maksetaan 125 miljoonaa euroa hedelmä- ja vihannesviljelijöille.

Suomessa eniten kärsii maitotuotteita Venäjälle vievä Valio. Suomalaiset maitotilat eivät kuitenkaan pääse korvausten piiriin ainakaan toistaiseksi.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että suomi hakee tilanteeseen muutosta. Hän on jo keskustellut asiasta puhelimitse EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolosin kanssa ja todennut, että Suomessa eniten kärsivät maito- ja liha-alat.

– Maitoalan korvaukset pitää ottaa komissiossa käsittelyyn mahdollisimman pian, Orpo toteaa.

EU maksaa ylimääräistä tukea muun muassa kurkkuja, tomaatteja, porkkanoita, kaalia, omenia ja sieniä kasvattaville viljelijöille. Tuet rahoitetaan EU:n budjetista, johon on varattu 400 miljoonaa euroa maatalouden markkinahäiriöiden paikkaamiseen.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee viljelijöille myös kansallista tukipakettia Venäjän asettamien pakotteiden vuoksi.

Venäjä on kieltänyt hedelmien, vihannesten, lihan, kalan, maidon ja meijerituotteiden tuonnin Yhdysvalloista, EU:sta, Australiasta, Kanadasta ja Norjasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)