Verkkouutiset

Aktia: Parempi suhdanne ei ratkaise rakenneongelmia

Suhdanne otti reilun loikan ylöspäin vuoden alussa. Myös kasvupohja laajenee tänä vuonna, kun sekä vienti että rakennussektorin ulkopuoliset investoinnit lisääntyvät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kulutuskysynnän kasvu hidastuu samalla jonkin verran, ja rakennussektorin vahvimman kasvun vaihe näyttää olevan ohi, toteaa Aktian tuore Taloudellinen katsaus.

– Kasvu kiihtyy tilapäisesti Suomessa. Talous kasvaa 1,9 prosenttia vuonna 2017 ja 1,5 prosenttia vuonna 2018. Kasvun pohja laajenee, kun sekä vienti että investoinnit kääntyvät nousuun, mutta kulutuksen ja rakennustoiminnan kasvu hidastuu, sanoo Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa Suomen talous tarvitsee uusia rakennuspalikoita kasvun ylläpitämiseksi. Ulkomaankauppa näytti ottavan tämän vastuun alkuvuonna, mutta kuinka suuri sen rooli on tässä yhtälössä jatkossa?

Schauman huomauttaa, että kun taloudessa menee paremmin, on tärkeä muistaa, minkälaisia rakenteellisia haasteita meillä on edessämme.

– Parempi suhdanne ei ratkaise rakenneongelmia, mutta hankalat rakenneuudistukset on helpompi toteuttaa nousukauden aikana, Schauman korostaa.

Pieniä askelia oikeaan suuntaan

Hänen mukaansa pieniä askelia oikeaan suuntaan lienee osuva tapa kuvata Suomen työmarkkinoita. Irtisanotuksi joutumisen riski on vähentynyt merkittävästi, pitkäaikaistyöttömyys on alkanut vähentyä pitkän nousun jälkeen ja työllisyysaste on noussut 69,2 prosenttiin.

Keväällä väiteltiin innokkaasti työpaikkojen ja työntekijöiden yhteen sovittamisesta. Suomessa on paljon avoimia työpaikkoja, mutta samaan aikaan myös työttömien määrä on suuri. Tämä on virittänyt keskustelun työmarkkinoiden ongelmista ja siitä, miten työpaikat ja työnhakijat löytäisivät toisensa.

– Paljon vapaita työpaikkoja ja samaan aikaan paljon työttömiä, siinä ei ole ei mitään uutta. Työttömyyttä ei ole 1990-luvun kriisin jälkeen onnistuttu supistamaan, vaikka avoimia työpaikkoja on runsaasti. Työn ja työntekijöiden yhteensovittamisen vaikeus ei ole mikään uusi ilmiö, joskin se on kärjistynyt viime aikoina, Schauman sanoo.

Hänen mukaansa suuri kysymys onkin, kuinka pitkälle nykyinen optimismi ja kasvu kantavat?

– Vaikuttaa siltä, että pahimmat taloutta viime vuosina koskeneet pelot ovat nyt hälvenneet, mutta on vaikea tietää, onko kysymys investointeihin ja tuottavuuden kasvuun perustuvasta kestävästä käänteestä ylöspäin vai lyhytaikaisesta korjauksesta.

Euroalueen kasvu on edelleen eurooppalaisittain hyvällä tasolla. Aktian uuden ennusteen mukaan euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 1,8 prosenttia, mikä on hyvä luku euroalueelle, mutta samalla se kertoo suurista rakenteellisista ongelmista monissa Euroopan maissa.

Tulevaisuudessa tärkeä kysymys koskee kasvun kestävyyttä ja sitä, kuinka sen kävisi ilman rahapoliittista elvytystä. Merkittävä osa kasvusta voidaan myös laskea ekspansiivisen rahapolitiikan tiliin.

– Euroalue on menossa oikeaan suuntaan, mutta riittääkö se? Vauhti on hidas, uudistustahto alhainen ja työttömyys edelleen katastrofaalisen korkea monissa maissa, Schauman pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)