Euroopan investointipankin (EIP) pääjohtaja Werner Hoyer sanoo, että Suomi on pankille kokoaan merkittävämpi kumppani. Suomen osuus pankin pääomasta on 1,3 prosenttia, mutta osuus pankin rahoittamista hankkeista on suurempi.
– Sitä ei useinkaan tiedetä. Ne, jotka ovat kiinnostuneita tekemään bisnestä kanssamme, tervetuloa. Meillä on hyvä edustus Helsingissä, Hoyer houkuttelee.
Vuonna 2014 pankin EIP:n rahoittamien hankkeiden arvo oli 1 miljardi euroa, mutta vuotta myöhemmin jo 1,5 miljardia euroa. Hoyerin mukaan kasvu jatkuu.
Hoyer vieraili tiistaina Helsingissä yhdessä EIP:n varapääjohtaja Jan Vapaavuoren kanssa ja tapasi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sekä valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.).
EIP:n omistavat EU:n 28 jäsenmaata. Orpo kuuluu pankin johtokuntaan yhdessä 27 muun EU-valtiovarainministerin kanssa.
Hoyerin mukaan EIP on EU:n merkittävin julkinen rahoittaja. Se lainaa rahaa etenkin suuriin investointeihin Euroopan alueella. Nykyisin rahoitusta myönnetään myös pienille ja keskisuurille yrityksille.
Hoyer sanoo, että pankkijärjestelmä Suomessa toimii hyvin, minkä ansiosta täällä ei ole jouduttu turvautumaan eurooppalaisiin tukipaketteihin. Silti viimeksi kuluneen kahdeksan vuoden aikana Suomellekin on ollut hyödyksi, että EU on voinut lainata rahaa suuriin infrahankkeisiin EIP:n kautta.
– Suomessa on hyvä tehdä bisnestä. Suomi on ilmastonmuutoksen ja ympäristönsuojelun edelläkävijä.