Verkkouutiset

”Kouluissa havaittuun radikalisoitumiseen puututtava”

Kokoomuksen kansanedustajan Sofia Vikmanin mielestä kouluissa havaittuun ääriajatteluun tulisi voida puuttua nykyistä tehokkaammin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sofia Vikman haluaa opettajille ja rehtoreille apua radikalisoitumisen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen.

Vikman muistuttaa tiedotteessaan, että viime aikoina on nähty viitteitä ääriajattelun lisääntymisestä Euroopassa, eikä silmiä voida ummistaa Suomessakaan.

Sisäministeriön tiistaina julkaiseman tilannekatsauksen mukaan 60 prosenttia opettajista on havainnut väkivaltaista ääriajattelua ja siihen viittaavia merkkejä ammattikouluissa ja lukioissa. Vikman pitää tulosta hälyttävänä.

”Kouluilla on merkittävä rooli väkivaltaisen ääriajattelun tunnistamisessa. Opettajat tarvitsevat tietoa, jotta radikalisoitumiseen puuttuminen on mahdollista”, Vikman toteaa.

Hänen mukaansa ääriajattelu on pohjimmiltaan oire nuoren pahoinvoinnista.

”Siksi on tärkeää, että radikalisoituminen tunnistetaan mahdollisimman aikaisin ja yhteistyö eri viranomaisten välillä on saumatonta”, Vikman sanoo.

Katsauksen mukaan radikalisoitumisen tunnistaminen koetaan kouluissa vaikeaksi. Kyselyyn osallistuneet opettajat toivovatkin lisää tietoa väkivaltaisista ääriliikkeistä sekä ohjeita radikalisoitumisen tunnistamiseen ja parempaa tiedonvaihtoa viranomaisten välillä.

Vikmanin mukaan kouluissa havaittuun ääriajatteluun on puututtava nykyistä tehokkaammin. Hän vaati hallitukselta toimia asiassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)