Verkkouutiset

”Timo Soinin visio EU:sta jättäisi työtä tekevät vaille suojaa”

Timo Soinin visio EU:n kehittämisestä jättäisi työtä tekevät vaille suojaa markkinavoimien myllerryksessä, sanoo SDP:n kansanedustaja, eurovaaliehdokas Miapetra Kumpula-Natri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Miapetra Kumpula-Natri sanoo olevansa kauhistunut perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin EU-kannanotoista. Soini toi esiin lauantaiaamuna Ylen Ykkösaamussa kantansa, jonka mukaan EU:n pitäisi olla vain löyhä vapaamarkkina-alue.

– Mikä on ihmisen paikka Soinin visiossa? Tämän perusteella perussuomalaiset näyttävät rakentavan vain markkinavoimien myllerryksen Eurooppaa. Finanssi- ja eurokriisi ovat osoittaneet, että nimenomaan tämä malli ei toimi, Kumpula-Natri sanoo.

Hän sanoi, että Euroopan taloudellisessa myllerryksessä tarvitaan sääntelyä, mutta ei vain markkinoiden tasapainottamiseksi, vaan myös ihmisten oikeuksien edistämiseksi.

– Erityisesti työntekijöiden vähimmäissuojan takaamiseksi voidaan tehdä EU-tasolla paljon.

Kumpula-Natrin mukaan Soinin kannanotto myötäilee myös istuvassa Euroopan parlamentissa esiin tullutta perussuomalaisten työntekijöiden asemaa romuttavaa linjaa.

– Puolueen euroedustaja Sampo Terho on muun muassa kuluneella kaudella äänestänyt suomalaisten viranomaisten valvontakeinojen parantamista vastaan, kun ne valvovat toisten EU-maiden yritysten lähettämää työvoimaa, hän sanoo.

Kumpula-Natrin mukaan kevään eurovaalien linjaerot kirkastuvat. –

– Perussuomalaiset ovat haluttomia huolehtimaan sisämarkkinoilla työntekijöiden turvasta. Itselleni on selvää, että EU:ssa tulee parantaa ihmisten ja työntekijöiden oikeuksia, samalla kun yrityksille luodaan reilut, yhteiset pelisäännöt. Tätä on reilu yhteistyö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)