Verkkouutiset

Sdp:n Mika Kari arvostelee sotaveteraanien tukimuutoksia

Sotaveteraanit ovat saamassa hallitukselta kymmenien miljoonien kädenojennuksen, mutta rintamalisän inflaatiotarkistuksen pois jättäminen saa kansanedustajalta silti osakseen kritiikkiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosialidemokraattien kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari arvostelee hallituksen aikeita jättää sotaveteraanien rintamalisän inflaatiotarkistus tekemättä. Hänen mukaansa päätös on peruttava.

– Kukaan ei tule hallitusta kritisoimaan siitä, että hallitus peruisi rintamalisän leikkaukset. Mutta jokainen suomalainen tulee muistamaan sen, että sotaveteraaneilta leikattiin itsenäisyyden juhlavuonna. Mikäli hallitus ei peräänny asiassa, eduskunnan pitää perua nämä leikkaukset, Kari sanoo tiedotteessaan.

Asia herätti keskustelua myös torstaina eduskunnan kyselytunnilla. Hallitus perusteli ratkaisua sillä, että inflaatiotarkastuksen tekemättä jättäminen tuo vähennystä inflaation nykyisellä tasolla noin 200 000 euroa, mutta veteraaneille ollaan samaan aikaan antamassa 40 miljoonaa euroa muun muassa kotiin vietävien palveluiden sekä laitoskuntoutuksen kautta ja myös sotaveteraanituen haitta-astetta ollaan laskemassa.

Veteraanijärjestöt ovat olleet hallituksen mukaan tyytyväisiä ratkaisuihin. Karin mukaan päätöksen periaatteellinen merkitys on kuitenkin valtava, vaikka kyse onkin pienestä summasta.

– Juhlimme ensi vuonna 100-vuotista itsenäisyyden taivalta. Miten hallitus voi leikata itsenäisyytemme juhlavuonna heiltä, joille me itse olemme itsenäisyytemme velkaa?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)