Verkkouutiset

Uskaltaako Suomessa puhua unkaria julkisella paikalla?

Solvauksia bussissa vieraan kielen vuoksi saanut ihmettelee vihapuhetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Unkarilaistaustainen espoolaisinsinööri kirjoitti alun perin Länsiväylän Lukijan areenalla kokemuksestaan.

Hän oli noussut linja-autoon tuplarattaiden kanssa, jolloin matkustajana ollut kolmikymppinen mies oli alkanut puhua uhkaavaan sävyyn turvallisuudesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

”Vastasin hänelle, että hänen lapsensa turvavaljaat eivät ole kiinni ja jarrutuksessa lapsi voi lentää. Mies epäili, että olen Virosta. Kerroin, että olen unkarilainen. Sitten hän muistutti, että verot pitää maksaa ja että pitäisi olla kunnioitusta”, insinööri kirjoitti.

Kaupungin rakennuttajainsinöörinä työskentelevä kertoo hermostuneensa. Hän oli todennut, että maksaa verot Suomeen ja rakennuttaa koulut ja päiväkodit myös miehen lapselle.

”Pidän Suomea lojaalina ja turvallisena valtiona, Espoosta en muuttaisi pois. Mietin, onko fiksua puhua lapsilleni unkaria kodin ulkopuolella tämän jälkeen”.

Helsingin Uutisissa insinööri ihmettelee, ettei kukaan matkustajista tullut hyvin kärjistyneeseen tilanteeseen väliin.

”Jäätyäni pois bussista jouduin ensi kerran kysymään itseltäni, oliko tämä yksittäistapaus vai yleisempää”, hän toteaa.

”Uskon, että yleensä maahanmuuttajat eivät puhu näistä tapauksista julkisesti, vaan jokainen miettii kokemuksiaan tykönään”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)