Väittelijä Eero Vesterisen mukaan tulokset horjuttavat paitsi vakiintuneita käsityksiä tutkitun lepakkolajin käyttäytymisestä, myös perinteisiä ekologisia teorioita.
Vesterinen tutki väitöstyössään ravintoverkkoja, jotka ovat merkittävässä roolissa kaikissa eliöyhteisöissä. Hän tarkasteli erityisesti vesisiippa-lepakkolajin (Myotis daubentonii) ravintoverkkoa.
Optimaalinen ruokailuteoria ehdottaa, että pedon kannattaa saalistaa vain sellaista ravintoa, josta saa enemmän energiaa kuin sen saalistamiseen kuluu. Vesterisen tutkima vesisiippa ei kuitenkaan toimi teorian mukaisesti.
Vesisiippa on erikoistunut saalistamaan vesien äärellä, ja yleisesti sen onkin ajateltu syövän kaikkia veden äärellä viihtyviä hyönteisiä sen mukaan, mitä kulloinkin sattuu kohtaamaan.
– Lepakot söivät koko tutkimuskauden ajan mieliruokaansa surviaissääskiä, vaikka niitä ei enää loppusyksystä tutkimuspaikalla juurikaan esiintynyt. Tämä tulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että teoria on kokonaan väärässä. Omassa tutkimuksessani se ei vain selittänyt ruokailutottumuksia, ja lisää tuloksia tarvitaan, Vesterinen toteaa väitöstiedotteessaan.
Arktiset ravintoverkot ajateltua monimutkaisempia
Vesterinen laajensi työssään ravintoverkkotutkimusta myös lounaisesta Grönlannista kerättyyn materiaaliin. Hän sovelsi tutkimuksessaan uusimpia DNA-tutkimusmenetelmiä ja onnistui koostamaan kattavan ravintoverkon linnuista hämähäkkeihin ja edelleen pienimpiin selkärangattomiin.
Tulokset osoittavat yksiselitteisesti, että ravintoverkot napapiirin pohjoispuolella ovat monimutkaisempia kuin on ajateltu, eikä kauan vallalla ollut ajatus hyvin yksinkertaisista ravintoverkoista arktisilla alueilla pidä paikkaansa.
– Vanhastaan on keskitytty tutkimaan lähinnä selkärankaisia petoja, esimerkiksi nisäkkäitä. Uusien menetelmien myötä on kuitenkin mahdollista sisällyttää ravintoverkkoihin myös aivan pienimmät otukset, kuten hyönteiset, jotka todellisuudessa ovat laji- ja lukumäärältään sekä myös yhteenlasketulta biomassaltaan vallitseva ryhmä useimmissa eliöyhteisöissä, Vesterinen sanoo.
Vesterinen selvitti lisäksi lepakosta löytyvien bakteerien kirjoa sekä lepakon pintaloisten merkitystä. Vaikka bakteerien suuri monimuotoisuus ei tullut tutkijalle yllätyksenä, lepakosta löytyi odottamaton määrä mahdollisia taudinaiheuttajia. Lepakosta löytyneen tieteelle uuden bakteerilajin Bartonella naantaliensis Vesterinen nimesi löytöpaikka Naantalin mukaan.
Vesterinen aikoo jatkaa tutkimustyötä lepakoiden yksilöllisen käyttäytymisen selvittämiseksi.
‒ Aivan uusimmilla metodeilla on mahdollista käsitellä rinnakkain tuhansia näytteitä ja samalla vastata moniin kysymyksiin hyvinkin kustannustehokkaasti ja tarkasti, Vesterinen sanoo.
FM Eero Vesterisen väitöskirja Food webs in the era of molecular revolution – Like resolving the Gordian knot with a tricorder? tarkatsteaan perjantaina 4. joulukuuta Turun yliopistossa.
