Verkkouutiset

Ammattiliikenteen häirintä laserosoittimella on vaarallista ja lainvastaista

Suomen Lentäjäliitto, Liikenteen turvallisuusvirasto ja Säteilyturvakeskus varoittavat, että laserosoittimen aiheuttama häikäistyminen voi pahimmillaan johtaa vakavaan onnettomuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lentäjäliitto, Trafi ja Stuk kertovat yhteisessä tiedotteessaan, että maailmalla on jo ollut tapauksia, joissa lentokonetta tai helikopteria on häiritty laserilla laskeutumisvaiheessa ja ohjaava lentäjä on sokaistunut sen seurauksena.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on ilmaissut huolensa laserhäirinnästä ja kehottanut toimiin sen kitkemiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnan puheenjohtaja Hannu Korhonen muistuttaa, että kaikenlainen laserhäirintä on lainvastaista liikenteen vaarantamista ja kuuluu siten poliisille.

– Yhdessä Trafin ja STUKin kanssa haluamme muistuttaa, että laser ei ole lelu, ja toivomme, ettei kukaan vahingoita sillä itseään tai muita. Ammattiliikenteessä laserhäirintä voi olla kohtalokas, Korhonen toteaa yhteistiedotteessa.

Tomi Tervo Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnasta toteaa, että lentokoneen tai helikopterin ohjaamon osoittelu laserilla on pelottava ilmiö.

– Meillä Suomessakin on jo jokunen lentäjä kokenut laserilla aiheutetun häikäistymisen, onneksi vaaratilanteilta on vältytty, kertoo Tomi Tervo Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnasta.

Hän muistuttaa, että myös lasten ja nuorten oma näkö voi olla vaarassa, kun leikitään laserilla, joka ei ole lelu.

– Pimeänä aikana hauskalta huvilta tuntuva leikki voi aiheuttaa suurta vahinkoa, Tervo varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Blogi

Tuomarivaltio haastaa demokratian

Kirjoittajan mukaan eduskunnan on aktivismista huolimatta käytettävä sitä lainsäädäntövaltaa, joka sille kuuluu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)