Verkkouutiset

Perustuslakivaliokunnan ex-puheenjohtajan mukaan äänessä ovat äärivasemmistotaustaiset asiantuntijat

Kari Häkämiehen mielestä kansalaiset ovat saaneet vääristyneen kuvan sote-uudistuksella tavoitellusta järjestelmästä .
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Itse löydän ainakin pari syytä sille, miksi kuva uudesta järjestelmästä on kansalaisten keskuudessa täysin vääristynyt. Hallaa ovat lähinnä tehneet eräät tieteisoppineet ja toisaalta erittäin vanhan koulun terveysasiantuntijat, Kari Häkämies kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.

Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Häkämies on entinen kokoomuksen kansanedustaja, oikeusministeri (1996–1998) ja sisäministeri (1999–2000). Hän toimi eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1995–1996.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kari Häkämiehen mukaan perustuslakivaliokunta on kuin tuomioistuin, joka ei tee päätöksiä poliittisin perustein. Silti on hänen mielestään täysin turhaa uskotella, ettei ihmisen maailmankatsomus vaikuttaisi sote-uudistuksen kokoisessa asiassa.

Erityisen tärkeässä roolissa ovat Häkämiehen mukaan asiantuntijat, joiden lausuntojen pohjalta valiokunnan kanta muodostuu.

– Julkisuudessa näkemyksensä kertomassa tästä tohtorijoukosta ovat olleet lähinnä ne, joiden poliittinen viiteryhmä löytyy, ainakin nuoruuden ajalta, äärimmäisestä vasemmistosta. Pakko on kysyä, kykeneekö sellainen ihminen erottamaan tieteen ja oman vakaumuksensa, silloin kun kyse on markkinatalouden arvioinnista, Häkämies pohtii.

Hän pitää ongelmallisena myös sitä, että terveydenhuolloin asiantuntijoista eniten ääntä ovat pitäneet ”erittäin varttuneeseen ikään ehtineet, sinänsä hyvin kunnioitetun uran tehneet, lääkärit”.

– Kaikki kunnia kokemukselle, mutta maailma vain muuttuu. Olisi suonut, että nuorempi lääkärikunta olisi ollut nykyistä aktiivisempi. Nyt digiloikkasukupolvi on ollut lähinnä hiljaa. Seurauksena on ollut, että kuva kovan luokan ammattilaisten näkemyksestä on vähintään yksipuolinen, Kari Häkämies kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)