Tuoreen tutkimuksen mukaan vieraannuttaminen aiheuttaa vakavia seurauksia lapselle ja hänen vanhempiensa hyvinvoinnille.
Psykologi ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy:n ja Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen toteuttamassa tutkimuksessa 101 avio- tai avoeron läpikäynyttä ja lapsen vieraannuttamiselle altistunutta vanhempaa vastasivat verkkokyselyyn, jossa selvitettiin lapsen vieraannuttamiseen käytettyjä toimintatapoja ja vieraannuttamisen vaikutuksia lapseen ja sen kohteena olevaan vanhempaan.
Vastaajista 74 prosentilla oli lapsen yhteishuoltajuus. Lähes kahdessa kolmasosassa (59 %) tapauksia entinen puoliso oli julkituonut halunsa tuhota avio- tai avoeron seurauksena tutkittavan suhteen heidän yhteiseen lapseensa.
Lapsen vieraannuttamista vanhemmasta oli kestänyt keskimäärin neljä vuotta ja valtaosassa tapauksia se arvioitiin aktiiviseksi ja tietoiseksi. Vanhemmista huomattava osa kertoi vieraannuttamiseen käytettyjä eri toimintatapoja esiintyneen tapauksessaan ”usein”.
Näitä tapoja olivat vanhemman mustamaalaaminen ja mitätöinti (96 %), vaikutelmanluonti (84 %), tapaamisten rajoittaminen (83 %), lasta koskevan tiedon rajoittaminen (80 %), lapsen emotionaalinen manipulaatio (79 %), symbolisen kontaktin rajoittaminen (79 %), epäterve allianssi (74 %), rakkauden tuhoaminen (69 %) sekä lapsen ja vanhemman kontaktin rajoittaminen (63 %).
Myös rikosilmoitusten teko entisestä puolisosta ja tähän kohdistuva fyysinen väkivalta lapsen nähden olivat yleisiä. Lapsen emotionaalista manipulaatiota esiintyi erityisesti tapauksissa, joissa lapsi oli pieni.
Suhteensa lapseen arvioi ”hyväksi” suurin osa vanhemmista ennen vieraannuttamisen alkamista, mutta vastaushetkellä enää kolmannes. Tutkittavan mahdollinen uusi parisuhde eron jälkeen oli yleensä pahentanut tilannetta. Tutkittavista kolmannes ei ollut tavannut lastaan viimeiseen kuuteen kuukauteen.
Tutkittavista joka toinen raportoi lapsellaan vieraannuttajavanhemman käytöksen johdosta tutkittavaan kohdistuvia voimakkaita kielteisiä tunteita ja 78 prosenttia kertoi lapsen oirehtivan asian takia.
Yleisimmin lapsella raportoidut oireet liittyivät kouluvaikeuksiin, tutkittavaan kohdistuviin vihan tunteisiin ja liiallisiin pelkotiloihin, sekä uni- tai nukahtamisvaikeuksiin.
Kuin lapsen kuolema
Tarkasteltaessa vieraannuttamisen aikaansaamia vaikutuksia sen kohteena oleviin vanhempiin, todettiin, että 72 prosentin osalta psyykkinen oirehdinta viittasi erittäin vakavaksi luokiteltavaan traumaperäiseen stressihäiriöön. Sosiaalinen eristäytyminen, lisääntynyt alkoholin käyttö, univaikeudet ja keskittymisvaikeudet olivat yleisiä haittavaikutuksia.
Tutkittavista puolet oli ollut asian johdosta sairaslomalla ja kaksi kolmesta oli tarvinnut ammattiapua. Kolmasosa tutkittavista oli asian johdosta ajatellut tai suunnitellut itsemurhaa ja vajaa kymmenesosa oli yrittänyt sitä. Selviytymiskeinoista vertaistuen ja tiedon hakeminen koettiin pääosin hyödyllisiksi kun taas viranomaisten tai vieraannuttajavanhemman puoleen kääntyminen koettiin lähes poikkeuksetta hyödyttömiksi.
Kokonaisuudessaan tutkimus osoitti, että lapsen vieraannuttamisessa käytetään häikäilemättömiä toimintatapoja ja niitä käytettään yleisesti, ja useimmiten taustalla on tietoinen halu tuhota lapsen ja toisen vanhemman suhde.
Tutkimuksen mukaan monissa tapauksissa tämä tavoite oli saavutettu ja lapsen ja vanhemman yhteydenpito oli lakannut tai ainakin merkitsevästi vaikeutunut.
– Vakavalle vieraannuttamiselle altistuneen lapsen ja erityisesti vanhemman näkökulmasta tilanne edustaa ns. kahtalaista menetystä eli läheisen menettämisen epävarmuutta seurauksena siitä, että henkilö on fyysisesti poissa, mutta emotionaalisesti läsnä, tutkimus toteaa.
Tutkimus toteaa, että vanhemman traumaattisena elämäntapahtumana lapsen vieraannuttaminen on rinnastettavissa lapsen kuolemaan. Tutkimuksen tulokset herättivät monia kysymyksiä yhteiskunnan sosiaalipalveluiden toimivuudesta sekä asian käsittelystä ja sen merkityksen huomioimisesta käsiteltäessä ja ratkaistaessa huoltoriitoja oikeudenhoidossa.
