Varapuheenjohtajan rootelissa kävin eduskunnan Britannia-ystävyysryhmän kanssa Lontoossa. Tehtävämme oli ottaa selvää Britannian tulevasta EU-kansanäänestyksestä. Retkikuntaamme johti vakain valtiomiehen ottein ystävyysryhmän puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok). Ovet aukenivat kaikkialle, sillä Salolainen toimi kahdeksan vuotta ansiokkaasti Suomen Britannian suurlähettiläänä.
Taloutensa puolesta Britannia on hyvissä kantimissa. Konservatiivit nousivat valtaan vuonna 2010 ja sen jälkeen britit ovat nauttineet vähintään 2-3 prosentin talouskasvusta joka vuosi. Työttömyysprosentti on kolme eli käytännössä maassa on täystyöllisyys. Britannian talouden rakenne painottuu palveluihin, joista korostuvat erityisesti finanssipalvelut, joiden osalta Lontoon Cityn kanssa voi Euroopassa kilpailla vain Saksan Frankfurt.
Pääministeri David Cameronin johtaman konservatiivihallituksen tavoitteena on tasapainottaa valtiontalous vuoteen 2020 mennessä. Mielenkiintoista on, että Britannian julkinen velka on 80 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen kun vastaava luku on Suomessa 60 prosenttia. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Britannia korostaa maan globaalia merkitystä. Britannia on niiden harvojen maiden joukossa, jotka käyttävät varoja puolustukseen sotilasliitto Naton suosituksien mukaisesti.
Ennen viime vuoden parlamenttivaaleja Cameron lupasi järjestää EU-kansanäänestyksen vuoden 2017 loppuun mennessä, jos konservatiivit voittavat vaalit. Voitti tuli ja arki koitti pääministerille. Cameron päätti neuvotella EU:n kanssa uusista ehdoista jäsenyyden jatkolle. Vaikuttaa siltä, että sekä jäsenyyden kannattajat että jäsenyyden vastustajat pitävät neuvotteluita vain Cameronin tapana saada jotain pohjaa kampanjoida jäsenyyden puolesta.
Yksi Britannian ja EU:n välisten neuvottelujen tärkeimmistä kysymyksistä on se, saako Britannia ja muut jäsenmaat evätä tietyt sosiaalietuudet maahan muuttaneilta EU-kansalaisilta. Britannia haluaa jäädyttää muista EU-maista töihin tulleiden tietyt sosiaalietuudet neljäksi vuodeksi. Tämä iskisi pienipalkkaisten työntekijöiden verohelpotuksiin, asumistukeen ja lapsilisiin.
Kaikkien vaatimusten taustalla on Britannian vuosikymmeniä kestänyt epäluulo mannermaata kohtaan vaikka maa liittyi EU:hun kansanäänestyksellä vuonna 1975. Rautarouvaksikin kutsuttu pääministeri Margaret Thatcher sai 80-luvulla neuvoteltua Britannialle tuntuvan jäsenmaksuhelpotuksen, josta Suomi kärsii kukkarossaan vielä tänäkin päivänä. Vuonna 1992 solmittu Maastrichtin sopimus meni brittien kannalta siinä mielessä suunnitelmien mukaan, että Britannia pysyi euroalueen ja EU:n sosiaalisen ulottuvuuden ulkopuolella. Britannia on jättäytynyt myös EU:n vapaan liikkuvuuden mahdollistavan Schengenin sopimuksen ulkopuolelle.
Poliittinen ja taloudellinen eliitti ovat pitkälti EU-jäsenyyden kannalla, mutta erityisesti talouselämä kannattaa usein olemassa olevaa tilaa, koska muutosta pidetään aina riskinä. On yllättävän suuri todennäköisyys, että Britannia eroaa EU:sta. The Times -lehden teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eroa kannattaa jo 45 prosenttia vastanneista. EU-jäsenyyden jatkoa kannattaa 36 prosenttia ja lähes viidennes ei tiedä vielä kantaansa.
Tapaamani poliittisen ja taloudellisen eliitin edustajat vaikuttivat typerryttävän varmoilta EU-jäsenyyden kannattajien voitosta tutkimustuloksista huolimatta. EU:ta toisteltiin ääni väristen rauhanprojektiksi kuin uskonnollisia opinkappaleita toistaen. EU-kriittisten kansalaisten epäiltiin vain olevan tietämättömiä siitä ilon ja onnen päivästä, jonka EU on joka britille tuonut. Kunhan eliitti vain alkaa pauhata messuaan niin johan kansan mieli muuttuu.
Eliitin mantroja kuunnellessa mieleeni muistui amerikkalaisen antropologin ja kirjailija Margaret Meadin viisaat sanat: “Älä koskaan aliarvioi pienten päättäväisten ryhmien kykyä muuttaa maailmaa. Itse asiassa ne ovat ainoita, jotka ovat sen koskaan tehneet.”
Pitkää päivää painava EU-kriittinen perusduunari Manchesterista voi tuntua vähäpätöiseltä Lontoon Cityn merkkimiehen silmissä, mutta kansanäänestyksen suurin äänestäjäkunta koostuu todennäköisesti työväentaustaisista EU-kriitikoista. Pieni ryhmä voi muuttaa maailmaa.
Cameron haluaa pitää kansanäänestyksen jo kesäkuussa, sillä jäsenyyden kannattajat pelkäävät, että kesän korvalla alkava turvapaikanhakijoiden virta Eurooppaan kääntää britit kriittisemmiksi. Lähtöä kannattavien joukossa on itsenäisyyspuolueen puheenjohtajan Nigel Faragen kaltaisia oluttuoppia siemailevia valopilkkuja, joiden rinnalla Cameron vaikuttaa suorastaan tylsimykseltä. EU:sta lähtöä kannattavat toivovat, että suosittu Lontoon pormestari Boris Johnson lähtisi heidän keulakuvakseen.
Toivossa on hyvä elää vielä jonkin aikaa, sillä Johnson pelaa pelin politiikkaa ja katsoo viimeiseen asti, että kumpaan suuntaan tuuli kääntyy. Boris Johnsonille Britannian tulevaisuuttakin tärkeämpää on Boris Johnsonin tulevaisuus. Sama tauti vaivaa useita brittipoliitikkoja, sillä aiemmin EU-kriitikkoina esiintyneitä vaikuttajia onkin yhtäkkiä kääntynyt EU-jäsenyyden kannattajiksi. On epäilty, että Cameronin hallinto tarjoaa mehevää porkkanaa takinkääntäjille. Poliitikot popsivat porkkanaa, sillä uraa se vahvistaa. Siitä huolimatta ainakin neljä hänen ministeriään ja ainakin puolet konservatiivikansanedustajista aikoo äänestää EU-jäsenyyttä vastaan.
Maahanmuuttokysymyksen lisäksi keskustelua on herättänyt Britannian mahdollisuudet solmia vapaakauppasopimuksia. Kysymys on erityisen tärkeä markkinatalouskovaisille konservatiiveille, joiden mielestä EU usein hidastaa Britannian omaa tahtia. EU-jäsenyyden vastustajat hierovat käsiään tyytyväisenä, jos europarlamentti päättää vastustaa EU:n ja Kanadan välistä vapaakauppasopimusta ennen kesäkuun kansanäänestystä. Se olisi brittien silmissä yksi naula lisää EU:n uskottavuuden arkkuun, sillä Kanada on briteille läheinen osa Kansainyhteisöä.
Suomelta löytyy ymmärrystä Britannian vaatimuksille. Esimerkiksi sisämarkkinoiden kehittäminen ja liittovaltiokehityksen pysäyttäminen saavat jakamattoman tuen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomi voi elää Britannialle annettavien myönnytysten kanssa. Suomen hallitus kuitenkin katsoo, että on Suomen edun mukaista, että Britannia jatkaa EU:n jäsenenä.
Suomalainen EU-kriitikko ei voi muuta kuin voittaa, kävipä Britannian EU-kansanäänestyksessä miten tahansa. Tämä on Suomelle win-win-tilanne. Jos Britannia jää EU:hun ja saa vaatimansa uudistukset läpi, on se Suomellekin kansallinen voitto. Jos taas Britannia lähtee EU:sta, niin EU-kriitikkona näen, että se voi avata positiivisia kehityskulkuja.
Jos EU hajoaisi Britannian lähtöön, en tirauttaisi kyyneltä, vaan avaisin pullon brittiläistä viiniä.
Kirjoittaja Simon Elo on perussuomalaisten kansanedustaja, espoolainen kaupunginvaltuutettu ja parantumaton videopelaaja.
