Robert (vas.) ja Grace Mugabe. LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe erotettiin

ZANU-PF-puolueen edustajat ovat päättäneet 93-vuotiaan presidentin erottamisesta.

Zimbabwen johtavan puolueen ZANU-PF:n edustajat ovat erottaneet presidentti Robert Mugaben puoluejohtajan ja käytännössä samalla presidentin tehtävästä. BBC:n mukaan puolueen edustajat päättivät Mugaben kohtalosta sunnuntaina.

Mugaben tilalle nousee entinen varapresidentti Emmerson Mnangagwa, jonka Mugabe ehti erottaa kaksi viikkoa sitten.

Mugabelle on annettu aikaa maanantaihin klo 12 saakka jättää eroilmoituksensa. Häntä on uhattu oikeustoimilla, jos hän ei eroa itse.

Koko Zimbabwen valtion ehti ajamaan presidentin eroa. Mugabe ei suostunut eroamaan vapaaehtoisesti.

Esimerkiksi ZANU-PF:n nuorisojärjestö, joka aiemmin oli presidentille lojaali, oli nyt kääntynyt häntä vastaan.

Mugabe on kerrottu tapaavan sunnuntaina armeijan edustajia. Armeija syrjäytti hänet vallasta tällä viikolla. Mugabe on ollut siitä lähtien kotiarestissa.

Mugaben vaimo Grace Mugabe erotetaan samalla puolueen naisjärjestön puheenjohtajan tehtävästä.

Presidentin eroa vaativat mielenosoittajat kokoontuivat lauantaina Zimbabwen pääkaupungin Hararen kaduille. Sotilaat estivät väkijoukon pääsyn presidentin virka-asunnolle asti.

93-vuotias Mugabe on johtanut Zimbabwea 1980-luvun alusta lähtien.

Kommentit