Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti sunnuntaina noin 50 teknologiateollisuuden yritystä koskevan lakkovaroituksen teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan sopimusaloille.
Teknologiateollisuudessa kolmen päivän lakko on 9.–11.12. Suunnittelu- ja konsulttialalla työnseisaus on tarkoitus toteuttaa kolmessa kolmen päivä jaksossa ajalla 9.–18. joulukuuta.
– Lakkovaroituksen jättäminen on välttämätöntä, jotta työehtosopimusten uudistamisessa päästään vihdoin viimein eteenpäin, YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki sanoo tiedotteessa.
YTN on jo aiemmin ilmoittanut teknologiateollisuutta sekä suunnittelu- ja konsulttialaa koskevista ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kielloista. Ne koskevat molempien alojen kaikkia ylempiä toimihenkilöitä eli noin 100 000 palkansaajaa.
Jos joulukuussa alkavat lakot toteutuvat, niiden piirissä on arvion mukaan noin 50 000 ylempää toimihenkilöä.
Ammattiliitto Pron tänään ilmoittama työnseisaus koskee toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä erikseen nimetyissä yrityksissä teknologiateollisuudessa, suunnittelu- ja konsulttialalla, kemianteollisuudessa sekä kumi- ja lasikeraamisessa teollisuudessa.
Kolme päivää kestävä työnseisaus koskee 9.12.2019 kello 0.00 – 11.12.2019 kello 24.00 välillä alkavia työvuoroja.





