Suomessa todetut uudet koronatartunnat ovat tilastojen mukaan samalla tasolla kuin maaliskuun alussa. Tuoreimman seitsemän vuorokauden seurantajakson aikana (28.7-3.8.) Suomessa todettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yhteensä 94 uutta koronavirustartuntaa.
Tietoturvayhtiö F-Securen Markku Hänninen on kerännyt Twitteriin testauslukuja ja tilastoja uusista koronatartunnoista Suomessa viimeisen 4 viikon aikana. Hän laskee, että uusia virustartuntoja todetaan nyt keskimäärin 14 päivässä. Luku on sama kuin hiukan ennen maaliskuun puoliväliä.
– Sama luku kuin 10.3. kun tartunnat edellisen kerran kääntyivät nousuun, Hänninen toteaa Twitterissä.
– Silloin positiivisten testien osuus 18% ja kasvu viikossa yhdeksänkertainen. Nyt positiivisia 0,3% ja viikon kasvu lähes kaksinkertainen. #koronadata.
Hännisen mukaa tilastojen mukaan iso kuva on siis se, että tartuntamäärät ovat suunnilleen yhä suuria kuin maaliskuun alussa, mutta testauksen määrä on lähes satakertainen. Tästä voidaan hänen mukaansa päätellä, että tilanne ja tieto epidemiasta on maaliskuuta parempi.
Suurin osa tartunnoista keskittyy Uudellemaalle, mutta tuoreissa tilastoissa muita sairaanhoitopiirejä enemmän uusia tautitapauksia on todettu Varsinais-Suomessa. Muissa sairaanhoitopiireissa uudet virustartunnat eivät ylitä yli kahden uuden tapauksen rajaa.
Myös Satakunnan viime seurantajaksolla nähty kymmenen uuden tartunnan piikki on tasoittunut.
– Reilut 60% koko Suomen tartunnoista on Uudeltamaalta, eli alueelta missä asutaan tiheimmin, Hänninen toteaa.
– Eniten tartuntoja on viikon aikana raportoitu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Espoossa reilut kolme uutta tartuntaa päivässä.
Kalenteriviikoittain tartunnat ovat nyt kasvaneet kolme viikkoa ja kasvu jatkuu tällä viikolla. Myös muissa Pohjoismaissa tartunnat ovat kääntyneet nyt nousuun. Suomessa kehitys on noin viikon jäljessä Norjaan ja Viroon verrattuna, Tanskassa kasvua on ollut jo heinäkuun puolivälistä lähtien.
Uusia tartuntoja on nyt keskimäärin 14 päivässä. Sama luku kuin 10.3. kun tartunnat edellisen kerran kääntyivät nousuun. Silloin positiivisten testien osuus 18% ja kasvu viikossa yhdeksänkertainen. Nyt positiivisia 0,3% ja viikon kasvu lähes kaksinkertainen. #koronadata pic.twitter.com/KGxOh8Slhu
— Markku Hänninen (@markkuhanninen) August 6, 2020
Eniten tartuntoja on viikon aikana raportoitu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Espoossa reilut kolme uutta tartuntaa päivässä. #koronadata pic.twitter.com/vjkZ9YOYcI
— Markku Hänninen (@markkuhanninen) August 6, 2020