
Tiedustelujohtaja varoittaa Kiinasta: Vakoilu saanut eeppisen mittakaavan
Britannian MI5:n johtajan mukaan kiinalaiset urkkivat teknologisia innovaatioita.

Britannian MI5:n johtajan mukaan kiinalaiset urkkivat teknologisia innovaatioita.

Eläköityneen sotilaan mukaan konfliktiin ei ole nopeaa tai helppoa ratkaisua.

Yhdysvallat katsoo, että Israelilla ei ole saavutettavissa olevia sotilaallisia tavoitteita operaatioilleen Gazassa.

Bobi nukkui pois paikallisessa eläinsairaalassa.

Amadea-alus on tällä hetkellä Kaliforniassa Yhdysvaltain viranomaisten valvonnassa.

Israelin mukaan panssarintorjuntajoukkojen johtaja kuoli ilmaiskussa.

Everstiluutnantin mukaan naissotilaiden taistelukykyä ei pitäisi epäillä.

Ukrainan sotilastiedustelun mukaan hyökkääjän mobilisointi on jatkunut koko kesän.

Ristiriitaisen ydinretoriikan seuraukset saattavat olla Steven Pfizerin mukaan jopa katastrofaalisia.

Monet maat kiihdyttävät ammustuotantoaan kiireellisellä aikataululla.

Presidentti Vladimir Putin yrittää näyttää kotimaiselle yleisölle, ettei Venäjä ole täysin eristetty kansainvälisesti.

Israelilaisen kibbutsin perustajiin lukeutuva mies sai surmansa terroristien yllätyshyökkäyksessä.

Gazan kuolonuhrien määrä on kasvanut vahvistamattomien tietojen mukaan yli 5000:een.

Venäläispoliitikon mukaan Yhdysvallat ei enää toimi demokratian puolustajana.

Turkin presidentti on lähettänyt hakemuksen maansa parlamentin ratifioitavaksi.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)