Verkkouutiset

Suomen Yrittäjät hylkää kompromissiesityksen paikallisesta sopimisesta – haluaa prosessin irti kikystä

Suomen Yrittäjät ei ole valmis hyväksymään hallituksen ehdottamaa mallia paikallisen sopimisen ulottamisesta järjestäytymättömiin yrityksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjät vastustaa ehdotusta, jonka mukaan paikallisen sopimisen osapuoleksi yleissitovaa työehtosopimusta noudattavissa yrityksissä kelpuutettaisiin vain luottamusmies silloin, kun työehtosopimuksessa on tällainen määräys.

– Suomen Yrittäjät ei voi hyväksyä sitä, että vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies kävisi työntekijöiden edustajaksi työpaikkasopimisessa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus esitti viime viikolla paikallisen sopimisen edistämistä pohtivalle työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Pekka Timosen johtamalle työryhmälle kompromissia niin sanottuun luottamusmieskiistaan. Kompromissin mukaan luottamusmies olisi paikallisen sopimisen osapuolena työnantajaliittoihin kuulumattomissa eli järjestäytymättömissä yrityksissä työehtosopimuksen niin määrätessä, mutta luottamusmies ei olisi liiton ohjauksessa. Palkansaajajärjestöt ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) olivat valmiita hyväksymään kompromissin.

Paikallisen sopimisen toteuttaminen jäi tuolloin kiinni Suomen Yrittäjien päätöksestä, hyväksyykö se kompromissiesityksen. Koska Suomen Yrittäjät nyt hylkää luottamusmiestä koskevan esityksen, paikallisen sopimisen ulottaminen järjestäytymättömiin yrityksiin jää näillä näkymin toteutumatta kokonaan.

Suomen Yrittäjät vaatii nyt, että järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva paikallisen sopimisen mallin valmistelu irrotetaan kilpailukykysopimuksen toteutuksesta ja luottamusmiespakkoa merkitsevän mallin valmistelu lopetetaan niin sanotussa Timosen työryhmässä mietintöä antamatta.

– Jos talous halutaan kasvuun ja työttömille töitä, hallituksen pitää uudistaa työmarkkinoiden rakenteet ohjelmansa mukaisesti. Kannustamme hallitusta rohkeasti ottamaan välttämättömän uudistusvastuun. Siihen sillä on mandaatti, Mäkynen toteaa.

Luottamusvaltuutettu pitäisi hyväksyä sopijaksi

Suomen Yrittäjien mielestä paikallisen sopimisen osapuoleksi pitäisi hyväksyä myös henkilöstön valitsema luottamusvaltuutettu, joka ei kuulu ammattiliittoon tai muu henkilöstön edustaja. Järjestön mielestä luottamusmiespakko olisi vaikeuttanut paikallista sopimista pienissä yrityksissä ja tuhonnut haaveet työllisyyden parantamisesta Suomessa.

– Nyt esitetty malli johtaisi yhdistymisvapauden irvikuvaan muutaman henkilön yrityksissä, joissa työntekijät ja työnantaja haluaisivat sopia työehdoista keskenään, itsekin alle kymmenen henkilön yritystä johtava Mäkynen sanoo.

Luottamusmiesjärjestelmä ei nykyään ole käytössä järjestäytymättömissä yrityksissä. Luottamusmiesjärjestelmä kuuluu normaalisitovaan kenttään eli työnantajaliittoihin kuuluviin yrityksiin. Lisäksi luottamusmiehen pitää kuulua työntekijäliittoon, samoin kuin luottamusmiehen valintaan osallistuvien työntekijöiden. Joka kolmas yksityisen sektorin työntekijä ei kuulu ammattiliittoon.

Mäkynen muistuttaa, että nyt puhutaan massoista, yli 50 000 työnantajayrityksestä. Lähes kaikki yksityisen sektorin uudet työpaikat – yli 100 000 kymmenessä vuodessa – ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, suurin osa niistä kaikkein pienimpiin.

– Helpottamalla paikallista sopimista laajasti palkkojen ja työaikojen osalta hallitusohjelman mukaisesti olisi ollut mahdollista luoda työpaikka yli 60 000 ihmiselle. Tässä työttömyystilanteessa tuntuu todella pahalta, että tätä mahdollisuutta ei käytetä. Se on kylmää kyytiä hallituksen omalle työllisyystavoitteelle, Mäkynen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)