Artikkelit: BenTV

Kun televisiouutisiin tulee ay-johtajia ilmoittamaan, että mehän emme mihinkään kompromissiin suostu...
Ben Zyskowiczin mielestä vihreät voisivat lopettaa esiintymisen moraalisesti ylempiarvoisina.
Odotan, että joku puolueista, tai joku muu taho, tarjoaisi realistisen perustulomallin. En ole sellaista nähnyt, sanoo kansanedustaja Ben Zyskowicz.
”Demarit rahoittavat miljardimenonsa kiristämällä työnteon, yrittäjyyden, omistajuuden ja yritysten verotusta. Eivätkö he vieläkään tajua, että tällaiset veronkiristykset ovat myrkkyä talouden kasvulle?”
”Ottaen huomioon Alex Stubbin kaikkinaisen EU-osaamisen, huikean kielitaidon ja uskomattomat verkostot, hän olisi aivan loistava EU-komission puheenjohtaja”, sanoo Ben Zyskowicz.
”Jos Timo Harakka (sd.) seurustelisi tavallisten suomalaisten kanssa, niin se huomaisi, että ihan tavallisten työtätekevien suomalaisten mielestä ei kannata tehdä ylitöitä, koska siitä menee liikaa veroihin.”
Soten eduskuntakäsittelyssä olisi syytä palata normaaleihin aikatauluihin, Ben Zyskowicz sanoo.
'Tästä lausunnosta ei kokoomukselle tule mitään erityisiä ongelmia'.
Ben Zyskowicz kertoo, mistä sote-säästöt voisivat tulla. Oikeasti kysymys on kustannusten nousun leikkaamisesta.
'Moninkertainen kuristajamurhamies on tietysti vapaana tekemässä uusia murhatekoja. No mitä tähän sanotaan?'
'Nyt on vuosi vaaleihin ja Antti Rinne on lähtenyt tällaiselle laukalle. Mitä ehtiikään luvata?'.
'Annetaan käsitystä, että politiikka olisi sarja äänestyksiä mediaseksikkäistä asioista'.
"Tämä työ on jatkuvia työryhmiä - joihin osallistuminen on välttämätöntä, jos todella aikoo asioihin vaikuttaa."
'Oppositiolle kelpaa ihan mikä vaan oppositiopolitiikan välineeksi'.
'Uutinenhan olisi se, että noin puolet työttömistä on kyennyt välttämään leikkauksen osoittamalla laissa edellytettyä aktiivisuutta'.
'Jos olisi sellaista näyttöä, niin silloinhan syyllisten ei pitäisi istua Kremlissä, vaan niiden paikka olisi vankilassa.'
'Aina sattuu kun tapahtuu, sanoi masokisti. Ei tarvitse tehdä tikusta asiaa, kuten Taku teki'.
'Ei tavallinen kansalainen voi ymmärtää eikä hänen pidäkään voida ymmärtää, miten on mahdollista, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä tai lapsen raiskaaja saa ehdollisen tuomion'.
"Ei samanaikaisesti voi väittää, että kulut kasvavat ja että hirveästi pitää sopeuttaa."
”Voi käydä niin, että sote-kustannukset kasvavat. Tiedättekö mitä? Elina saattaa olla ihan oikeassa.”
Meillä päättäjinä ei voi olla mitään muuta lähtökohtaa perhevapaauudistukselle kuin se, että pyrimme edistämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.
Jokainen tietää että nuorten naisten asema työmarkkinoilla ei ole tasa-arvoinen.
Tapetilla sopeutumiseläke, veroja pakenevat vuorineuvokset, 18 maakunnan kirous ja yleissitovuuden perustuslainmukaisuus.
Missään Euroopassa ei ole näin laajaa oikeutta lähteä kesken työpäivän poliittisiin mielenosoituksiin.
Kannustetaan ihmisiä eri tavoin tarttumaan työhön kuin työhön, edes väliaikaisesti.
”Suomen hallitus esitti Suomen eduskunnalle, että nuori ei saa, siis alaikäinen, väärillä papereilla huijatakseen hankkia itselleen viinaa. Ja Suomen eduskunta päätti, että kyllä saa.”
”Silloin 50-luvulla kun minä olin pieni poika, silloin ei ollut edes leipäjonoja.”
"Helsingin kaupunginvaltuusto päätti punavihreän enemmistönsä turvin, että laittomasti Suomessa olevien terveyspalveluja laajennetaan".
'Keskeinen tarkoitus on, että päästään siitä sietämättömästä tilanteesta, jossa pankkien voitot ovat yksityisiä mutta tappiot menevät veronmaksajien piikkiin'.
Entä jos joku keski-ikäinen valkoinen miespoliitikko olisi kirjoittanut vaikka suomenruotsalaisista tai maahanmuuttajista, että he lähinnä harrastavat insestiä ja hakkaavat vaimojaan?
"Hei sinä Jan Andersson ja muu A-Talkin väki. Miten te kehtasitte?"
”Tällä viikolla saatiin hallituspuolueiden kesken sovittua sote-uudistus. Se oli neljäskymmeneskuudes kerta.”
”Suomessa on suunnilleen maailman pienimmät tuloerot ja se on hyvä asia. Koska jos meillä olisi liian isot tuloerot, se olisi vahingollista kansakunnan eheydelle ja myös mahdollisuuksien tasa-arvon kannalta se olisi ongelma.”
”Aivan aluksi haluan pyytää anteeksi kaikilta opiskelijoilta, sillä ajattelin tänään moittia teitä.”
”Varmasti maan hallitukselle kävisi se, että perutaan lomarahaleikkaukset ja palataan tähän työajanpidennykseen.”
Ben Zyskowicz perustelee BenTV:ssä, miksi kerjäämisestä olisi tehtävä laitonta.