HUS rokottaa Potilaan Lääkärilehden mukaan parhaillaan kiireesti alkuvuonna rokotettua henkilökuntaansa.
Hoppu aloitettiin perjantaina ja se jatkuu huomiseen. Syynä on Modernan 15 000 rokotteen erä, jonka viimeinen käyttöpäivä on keskiviikkona.
Kolmas kierros annetaan osastoilla ja yksiköiden rokotuspisteissä.
– Modernan käyttökuntoon saattaminen on helpompaa kuin Pfizerin rokotteen ja siksi se onnistuu osastoilla, kertoo Husin infektiolääkäri, apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo.
Kolmannen rokotuksen saavat ne, jotka ovat saaneet kaksi ensimmäistä rokotetta alkuvuodesta kolmen tai neljän viikon välein.
– He ovat riskissä altistua työssään vakavalle koronainfektiolle, koska työskentelevät koronapotilaita ja koronaepäilyjä hoitavissa yksiköissä.
– Toisesta rokoteannoksesta tulee olla yli kuusi kuukautta, rokotukselle ei saa olla vasta-aiheita ja rokotus on vapaaehtoinen, Ruotsalainen kertoo.