Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kysyy, mitä alkoholilain uudistusta vastustaneet vihreät ja SDP sanovat uudistuksen myönteisistä seurauksista.
– Alkoholiuudistuksen myötä näköjään alkoholin kulutus on laskenut. Lisäksi suomalaiset ovat siirtyneet miedompiin juomiin, Sinuhe Wallinheimo kirjoittaa Twitterissä.
– Veropoliittisesti ja sosiaalipoliittisesti tämä on ollut hyvä uudistus. Mitä uudistuksen kriitikot @vihreat ja @demarit sanovat tähän?, hän kysyy.
Myös kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen iloitsee uudistuksen myönteisistä vaikutuksista.
– Alkoholin matkustajatuonti vähentynyt 30 prosenttia ja alkoholin kokonaiskulutus pienentynyt! Hyviä uutisia molemmat! Alkoholilaki näyttää osuneen kohdalleen!, Satonen tviittaa.
Alkoholin kulutuksen uskottiin kääntyvän nousuun uuden alkoholilain myötä. Päivittäistavarakauppa ry:n teettämän selvityksen mukaan kulutus on kuitenkin jatkanut laskuaan.
– Ensimmäiset neljä kuukautta näyttävät, että uudistus on ollut sekä sosiaali- ja terveyspoliittisesti että veropoliittisesti varsin onnistunut, arvioi toimitusjohtaja Kari Luoto Päivittäistavarakauppa ry:stä MTV:lle.
Selvityksen mukaan alkoholiveron nostamisen tuotoksi laskettu sata miljoonaa euroa näyttäisi toteutuvan.
Ennusteiden mukaan sen sijaan näyttää menneen se, että oluen hinta on kääntynyt laskuun, matkustajatuonti Virosta on vähentynyt ja kotimaassa Alkon myynti on vähentynyt. Matkustajatuonnin vähenemiseen vaikuttanee, että Viro on kiristänyt alkoholiverotustaan.
Selvityksen tekijöiden mukaan tulokset ovat toistaiseksi suuntaa-antavia, sillä tuotevalikoiman muotoutuminen, hintakilpailu ja mahdolliset muutokset juomatottumuksissa ovat vielä kesken.
Alkoholiuudistuksen myötä näköjään alkoholin kulutus on laskenut. Lisäksi suomalaiset ovat siirtyneet miedompiin juomiin. Veropoliittisesti ja sosiaalipoliittisesti tämä on ollut hyvä uudistus. Mitä uudistuksen kriitikot @vihreat ja @demarit sanovat tähän? #alkoholiuudistus
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) August 26, 2018
Alkoholin matkustajatuonti vähentynyt 30 prosenttia ja alkoholin kokonaiskulutus pienentynyt! Hyviä uutisia molemmat! Alkoholilaki näyttää osuneen kohdalleen! #alkoholi #matkustajatuonti
— Arto Satonen (@artosatonen) August 26, 2018





