Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) toteaa, että hallitus ohjasi kuukausi sitten peruskoulun yläluokat ja toisen asteen kolmeksi viikoksi etäopetukseen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Samalla päätettiin kolmen viikon ravintolasulusta.
– Koulujen osalta päätettiin sulun loppuvan kolmen viikon jälkeen. Rajoitusten painopistettä päätettiin sulun aikana ja jälkeen siirtää aikuisten kontakteihin, Jussi Saramo kertoo Twitterissä.
Saramon mukaan koulujen osalta hallitus on sitoutunut jatkossa paikalliseen päätöksentekoon.
– Pahimmilla epidemia-alueilla etäopetuksen jatkamiseen on yhä perusteita. Paikallinen toimintatapa mahdollistaa lähiopetuksessa pysymisen siellä, missä se on mahdollista ja toisaalta rajoitukset pahimmilla epidemia-alueilla, Saramo kirjoittaa.
Hänen mukaansa sulkujen ajoitus oli onnistunut. Etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon.
– Jatkossa vaikkapa Loviisassa tai Somerolla voidaan pysyä lähiopetuksessa, vaikka Helsingissä ja Turussa tartuntatilanne on paha.
Opetusministerin mukaan Suomessa oireettomien seulonnat ja tartuntojen jäljitys osoittavat altistumisten aiheuttavan kouluissa harvoin jatkotartuntoja.
– Virusmuunnokset voivat vaikeuttaa tilannetta, joten on tärkeää käyttää täysimääräisesti tilojen ja ilmastoinnin keinoja vähentää riskejä, Saramo neuvoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa tilannetta tiiviisti yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
– Olemme valmiudessa päivittämään ohjeistusta välittömästi, mikäli tartuntojen jäljityksessä ja oireettomien seulonnoissa selviää esimerkiksi uusien virusmuunnosten muuttavan tilannetta koulujen osalta merkittävästi, Saramo kertoo.
Koulujen osalta päätettiin sulun loppuvan kolmen viikon jälkeen. Rajoitusten painopistettä päätettiin sulun aikana ja jälkeen siirtää aikuisten kontakteihin. Koulujen osalta sitouduttiin jatkossa pysymään paikallisessa päätöksenteossa. 2/
— Jussi Saramo (@jussisaramo) March 24, 2021
Sulkujen ajoitus oli onnistunut. Etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon. Jatkossa vaikkapa Loviisassa tai Somerolla voidaan pysyä lähiopetuksessa, vaikka Helsingissä ja Turussa tartuntatilanne on paha. 4/
— Jussi Saramo (@jussisaramo) March 24, 2021
OKM seuraa tilannetta tiiviisti yhdessä THL:n kanssa. Olemme valmiudessa päivittämään ohjeistusta välittömästi, mikäli tartuntojen jäljityksessä ja oireettomien seulonnoissa selviää esimerkiksi uusien virusmuunnosten muuttavan tilannetta koulujen osalta merkittävästi. 12/12
— Jussi Saramo (@jussisaramo) March 24, 2021





