Verkkouutiset

Vasemmalta pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Annika Saarikko, sisäministeri Maria Ohisalo, opetusministeri Li Andersson, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Miten Suomen vaikuttaminen voi olla näin rempallaan? Näin Sanna Marin vastasi

Eduskunnan kyselytunnilla ihmeteltiin, että kaksi hallituksen viidestä puolueesta on irtisanoutunut metsälinjasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Janne Sankelo otti kyselytunnilla esiin metsänhoidon aseman hyvinvoinnin ankkurina. Hänen mukaansa sadat tuhannet suomalaiset metsänomistajat ovat huolissaan metsätaloutemme tulevaisuudesta.

– Suomi on aina läksynsä tehnyt, mutta silti luokalle jääminen nyt uhkaa. Hallituksen vaikuttaminen EU-taksonomiassa on ollut luokatonta. Te sekoilette, Janne Sankelo sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Te ministerit ette ole kyenneet muodostamaan asiaan ajoissa kantaa ja vaikuttamaan EU-pöydissä, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Nyt hallitus ilmoitti päässeensä kannastaan sopuun. Mutta mitä ihmettä? Kaksi viidestä hallituspuolueesta on ilmoittanut äänestävänsä kantaa vastaan täällä eduskunnassa.

Sankelo kysyi pääministeri Sanna Marinilta (sd.) ”miten Suomen EU-vaikuttaminen voi olla näin rempallaan”.

– Miten te ette kykene hallituksessa pääsemään yksimielisyyteen näin tärkeästä asiasta – Suomen vientiteollisuuden kivijalasta?

Pääministeri Sanna Marin vastasi näin:

– Ensinnäkin on nyt välttämätöntä oikaista edustaja Sankeloa. Hallitus on vaikuttanut ja Suomi on vaikuttanut tähän taksonomiaan, ilmastotaksonomiaan, näihin kriteereihin. Me olemme monessa kohtaa tuoneet esille kansallisia näkökulmia, Sanna Marin sanoi.

 Hänen mukaansa nyt on kyse siitä, onko esitys asiassa muuttunut riittävästi.

 – Ja tästä hallitus on keskustellut, miten toimimme edessä olevassa äänestyksessä, onko tämä taksonomia riittävä hyvä. Se on monilta osin parantunut, mutta onko se riittävän hyvä. Ja me olemme todenneet, että esimerkiksi metsiin liittyvien kriteereiden osalta tuo esitys ei ole riittävän hyvä.

– Ja Ruotsin kanssa yhdessä tätä vaikuttamistyötä olemme tehneet, ja kuten Ruotsissa, niin myös Suomessa hallitus on muodostanut nyt sen kannan, että me tulemme äänestämään tätä taksonomiaesitystä vastaan. Isolta osin se on hyvä, mutta näiden metsäkriteerien osalta se ei ole riittävän hyvä, ja sen takia äänestyksessä tulemme äänestämään sitä vastaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi olevan ”erittäin huonoa, että edelleen hallituksen yhteinen linja vaikuttamiseen tähän asiaan puuttuu”.

– Kanta oli kuukausia avoin, hallitus riiteli keskenään. Menetettiin ennakkovaikuttamismahdollisuuksia. Hukattiin se kultainen hetki, kun viime viikolla metsistä vastaava komissaari oli käymässä Suomessa. Hallituksella ei ollut kantaa, Petteri Orpo totesi.

Orpon mukaan nyt kaksi hallituspuoluetta on irtisanoutunut hallituksen päätöksestä ja syyttelee muita, ja valtiovarainministeri syyttelee pääministeriä.

– Tämä näyttää huonolta. Olemme erittäin huolissamme siitä, miten hallitus ajaa Suomen asiaa. Tämän esityksen jälkeen tulee seuraava taksonomiaesitys ja sen jälkeen ilmastotavoitteita konkretisoidaan EU-tasolla.

– Onko hallituksella tästä eteenpäin oikea linja? Arvoisa pääministeri, miksi te olette päästäneet tämän tähän ja miten te takaatte että Suomen hallitus yksimielisesti toimii maan etujen mukaisesti?, Orpo kysyi.

Sanna Marin vastasi, että ”tietenkin Suomen hallitus toimii Suomen kantojen mukaisesti”.

– Ja me olemme toimittaneet hallituksen kannan eduskunnalle. Ja eduskunnan suuri valiokunta tulee oman kantansa tähän hallituksen esitykseen muodostamaan. Meidän näkökulmamme on siis se, että tämä taksonomiaesitys ei ole riittävän hyvä, me olemme kyllä siihen vaikuttaneet ja monilta osin olemme saaneet esitystä korjattua, mutta se ei ole riittävän hyvä, se ei huomioi riittävällä tavalla meidän kansallisia etujamme, intressejämme, esimerkiksi sitä että metsätalous on osa ongelman ratkaisua kun me puhumme ilmastonmuutoksen torjunnasta, Marin sanoi.

– Mitä tulee tähän komissaarin vierailuun, niin tuolloin sanoin että Suomi ei vielä ollut ottanut kantaa tähän äänestykseen, mutta tulemme sen pian ottamaan, ja todennäköisesti kantamme tulee olemaan kielteinen ja tulemme tätä taksonomiaesitystä vastaan äänestämään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)