Verkkouutiset

Maria Ohisalo: EU:n viranomaisten täytyy noudattaa lakeja

Sisäministeri otti kantaa Frontexin osallisuuteen siirtolaisveneiden pakkohäätämisessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on ottanut Twitterissä kantaa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin toimintaan. Muun muassa Yle uutisoi, että Frontex on ollut osallisena Kreikan rajavartioston kyseenalaisissa operaatioissa, joissa maihin pyrkineitä siirtolaisveneitä on pakotettu takaisin merelle.

– On selvää, että EU:n täytyy noudattaa toiminnassaan lakeja ja varmistaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen, Ohisalo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tutkivan journalismin projektin mukaan Frontexin lentokone tai laiva on ollut läsnä alueella useamman hätäoperaation yhteydessä. Erään videomateriaalin mukaan Frontexin Romanian lipun alla kulkeva laiva ei ollut pelastanut siirtolaisia täynnä olevaa kumivenettä, vaan ainoastaan ohittanut sen.

Kansainvälisen lain mukaan Frontexin laiva ei olisi saanut ohittaa kumivenettä, vaan sen olisi pitänyt pysähtyä pelastamaan kyydissä olleet matkustajat.

– Frontex varmasti tekee asiasta avoimesti selkoa, sisäministeri jatkaa.

Häätöoperaatiot ovat kansainvälisen lain vastaisia, sillä tulijoilla on oikeus kuulemiseen ja turvapaikan hakemiseen.

Frontexin edustajat ovat aiemmin kiistäneet tietävänsä Kreikan rajavartioston tekemistä operaatioista. Myös Kreikan hallitus on kiistänyt osallistuneensa siirtolaisten häätöoperaatioihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)