– Nyt kuulkaa näyttää siltä, että meidän täytyy oikeasti ottaa kirjat kotiin, koska karanteeni taitaa olla kohta totta, kerroin kakkosluokkalaisilleni.
– Et oo tosissas, sanoi kahdeksanvuotias kloonini, joka toistaa lempisanontani tismalleen oikealla äänensävyllä.
– Mikä se on se kar….
– Ollaan kotona, eikä oikein saisi mennä mihinkään. Ei edes kauppaan, ellei ole pakko.
– Mutta jos on karkkipäivä?
Me opettajat olemme sellaisia, että jos ylhäältä päin määrättäisiin kiinan kielen opetus alkavaksi ensi viikon maanantaina, me menisimme hirveän älämölön jälkeen youtubeen tutkimaan asiaa ja ensimmäinen tunti pidettäisiin seuraavalla viikolla.
Nyt siirryimme etäopetukseen päivässä. Facebookiin muodostui saman tien ryhmä ” etäopetusta alakouluille” ja liittyneitä opettajia oli 1100 ensimmäisenä päivänä. Sieltä löytyy materiaalia jokaiseen oppiaineeseen vaikka kuinka. Me rakastamme vapautta ja luovuutta ja tässä tilanteessa molemmat toteutuvat.
Luimme lehdestä olevamme yhteiskunnan peruspilareita ja sehän saa meidät taas tekemään ihmeitä.
Lapset tuntuvat olevan ainakin alussa innoissaan. Tuohan se muutosta tähän satavuotiaaseen systeemiin. Osalle oppilaista sopii paljon paremmin tällainen vapaa opiskelu, toisille huonommin. Pieni toivon pilkahdus minussa sykkii, että tämäkö nyt näyttäisi kansalle, ettei oppimiseen tarvitse mennä rakennukseen x ja siellä samaan tilaan samana vuonna x syntyneiden kanssa ja opiskella klo x kaikki samaa asiaa. Oppia voi kaikkialla kaiken aikaa. Tämäkö tarvittiin, jotta edes joku ymmärtäisi vanhanaikaisen koulusysteemin tarvitsevan päivitystä? Odotan myös reaktiota siitä, kun palaamme rakennukseen x. Ensin ilahduttaa kavereiden tapaaminen mutta tuleeko sitten tunne, että tämä on tylsää näin joukossa yhtäaikaa edeten?
Onnekkaat tässä tilanteessa ovat tietysti he, joilla kotona on joku, joka avaa netin, kyselee ja tarkastaa läksyt. Neuvoo, ohjaa ja kehuu.
Moni on huolissaan heistä, joilla ei näin ole. Tekopyhää, sanoisin. He ovat kesällä jokavuotisessa kesäkaranteenissa samoin ehdoin: ei sosiaalisia kontakteja, ei virikkeitä ja lisämausteena turvallisen aikuisen puuttuminen ja ruuan vähyys. He tulevat selviämään tästä karanteenista parhaiten. Eivät huomaa mitään eroa normikesään. Heikoimmilla ovat he, jotka joutuvat peruuttamaan ne 17 harrastusta ja joiden vanhemmat eivät voikaan luoda uraa 24/7. Heidän laittamisestaan neljän seinän sisään voi seurata kauheita.
Me tulemme selviämään tästä ilman muuta. Olemme kansana kuuliaisia ja kurinalaisia. Sanna, 34-v ja Li, 32-v, saivat minut vakuuttuneeksi, että homma on hoidossa. Korona-koulu tuli mutta tuliko jäädäkseen?
