Verkkouutiset

Kokoomus esittää 60 miljoonan euron lisäystä tutkimukseen

Puolueen mukaan tutkimukseen panostaminen mahdollistaa kestävän talouskasvun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää talousarvioaloitteessaan 60 miljoonan euron lisäpanostusta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tukemiseen.

– Kokoomus on sitoutunut nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen tason neljään prosenttiin valtion bruttokansantuotteesta. Hallituksen TKI-tiekartta pitää sisällään tärkeitä ehdotuksia, mutta ei sisällä suuntaviivoja sille, miten valtio sitoutuu kasvattamaan toiminnan rahoitusta, sanoo eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Myös yksityistä rahoitusta tarvitaan tavoitteeseen pääsemisessä. Vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö on edellytys yksityisten investoinneille. Rahoitustason kasvattaminen edellyttää määrätietoista politiikkaa, jolla neljään prosenttiin voidaan päästä.

Kokoomuksen mukaan osaaminen, korkeatasoinen tiede ja tutkimus ovat Suomen tärkein voimavara ja kilpailutekijä. Puolueen mukaan suomalainen tutkimus tunnistetaan maailmanlaajuisesti vain, jos se yltää kansainväliselle huipulle.

– Tulevaisuuden kasvu ja kilpailukyky syntyvät osaamisesta, innovaatioista ja uuden luomisesta. Koronakriisistä ylipääsy edellyttää merkittäviä panostuksia juuri uuden luomista tukevaan toimintaan. Myös Euroopan unionin elpymisrahaston saanto on suunnattava voimakkaasti koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen.

Hänen mukaansa tutkimukseen panostamalla voidaan edistää sekä tuottavuutta, uusien innovaatioiden syntyä, että kestävämpää tulevaisuutta.

– Korkean osaamisen hyödyntäminen elinkeinoelämässä, palvelujärjestelmissä ja julkisella sektorilla mahdollistaa hyvinvoinnin ja kestävän taloudellisen kasvun, Grahn-Laasonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)