KL: Stockmannilla vain huonoja vaihtoehtoja

Vaikeuksissa olevalle tavaratalokonsernille ovat koittamassa pian ratkaisun hetket.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Stockmann-sijoittaja Kim Lindström odottaa Stockmannia johtavalta Lauri Ratialta perjantaina tietoa siitä, miten tappiollisen tavarataloyhtiön suunta saataisiin käännettyä.

– Jos mitään ei kerrota, niin markkinat tulkitsevat sen aina huonoimman mukaan, eli se tarkoittaa, että Stockmannin johdolla ei ole mitään ideoita eikä ratkaisuja tilanteen kääntämiseksi, Kim Lindström sanoo Kauppalehdelle.

Stockmannin osakekurssi on ollut alamäessä jo kymmenen vuotta ja vuodessa pudotusta on tullut noin 50 prosenttia. Osakkeen hinta liikkuu nyt kahden euron tuntumassa, kun se yhdeksän vuotta sitten oli lähes 30 euroa.

Lindström pitää Stockmannia tällä hetkellä pelurin osakkeena.

– Olemme valmiit katsomaan Stockmannin loppuun asti ja ottamaan sen riskin, että kurssi voi mennä nollaankin ja yhtiö konkurssiin. Haluamme kuitenkin uskoa, että se on enemmän teoreettinen vaihtoehto, hän toteaa KL:lle.

Tilanteen kääntämiseksi Stockmannilla on kaksi vaihtoehtoa. Se voi joko yrittää katkaista tavaratalotoiminnan tappioputken ja kääntää se voitolle tai yhtiö voidaan pilkkoa ja myydä joitain osia pois.

– Entisellä konseptilla kääntäminen ei onnistu, vaan pitää keksiä jotain uutta, Lindström pohtii.

Hänen mukaansa Stockmannin ei kannata pyytää lisää rahaa omistajiltaan, ellei yhtiö pysty selvästi näyttämään, että toiminta alkaa nyt tuottaa ja kyse on vain tilapäisestä häiriöstä, joka saataisiin osakeannilla korjattua.

Osakekurssille tämä vaihtoehto, eli yritys kääntää tavaratalotoiminta voitolliseksi, ei vielä takaisi Lindströmin mukaan pysyvää nousua nykyiseltä noin kahden euron tasolta.

Toinen vaihtoehto Stockmannin tilanteen kääntämiseksi on pilkkominen, eli jonkun osan myynti. Mahdollisia myytäviä osia on kolme. Kaikkiin niistä liittyy Lindströmin mukaan ongelma.

Helpoiten kaupaksi kävisi todennäköisesti vaateketju Lindex. Se on kuitenkin Stockmannin ainoa voitollinen osa, ja siksi sen myyminen pois olisi Lindströmistä hullua.

Toinen vaihtoehto olisi myydä Helsingin keskustan tavaratalokiinteistö. Suomesta muut kiinteistöt on jo myyty. Helsingin kiinteistön arvo liikkunee lähes miljardissa eurossa. Stockmannin markkina-arvo on kutistunut 150 miljoonaan euroon. Lindström ei kuitenkaan pidä itsestään selvänä, että kalliille kiinteistölle löytyisi ostaja.

Kolmas pilkkomisvaihto olisi tavarataloliiketoiminnan myyminen, jolloin jäljelle jäisivät voitollinen Lindex ja arvokas kiinteistö. Mutta tuskin kukaan ostaisi tappiollista tavaratalotoimintaa.

Lindströmin mielestä huonoista vaihtoehdoista paras olisi, jos Stockmannista tulisi pelkkä kiinteistöyhtiö. Samalla tavalla toimii Tukholmassa entinen NK-tavaratalo, jonka tiloissa on eri liikkeitä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)