Artikkelit: Talous

Torstaina alkavalta euroryhmältä ei paljon odoteta, sillä Kreikka ei ole ilmaissut halukkuuttaan neuvotteluihin.
Euroryhmä on koolla torstaina pohtimassa Kreikan maksukyvyttömyyden estämistä.
Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop eroaa johtoaan uusiksi muokkaavalta Microsoftilta.
Pikavippien määrä on laskenut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edelleen voimakkaasti parin vuoden takaisen lakimuutoksen ansiosta.
Stockmann on allekirjoittanut Stockmannin Ylemmät Toimihenkilöt SYT ry:n kanssa sopimuksen henkilöstöedustusjärjestelmästä.
Hallituksen mukaan valtion ensisijaisena tavoitteena on edelleen kaupallinen ratkaisu Talvivaaran kaivoksen jatkamiseksi.
Energiayhtiö Helenin hallitus on epävarmaan markkinakehitykseen vedoten päättänyt ehdottaa Helsingin kaupunginhallitukselle ainoastaan vaiheittaisia investointeja uuteen energiantuotantoon.
Valtiovarainministeriö ennustaa Suomen julkisen velan kasvavan. Vienti piristyy vasta vuosina 2016 ja 2017.
Konkurssien määrä väheni tammi-toukokuussa vuodentakaisesta 15,5 prosenttia.
Viron keskipalkka oli viime vuonna ensi kertaa yli 1 000 euroa koko vuoden ajalta.
Tästä vuodesta on tulossa neljäs peräkkäinen vuosi, jolloin Suomen talous ei kasva.
Suomen metsistä hakattiin vuonna 2014 metsäteollisuustuotteiden tai energian tuottamiseen kaikkiaan 65 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta.
Tuoreen tutkimuksen perusteella rikkaat rikastuvat yhä nopeammin.
Lähes puolet (46 %) suomalaisista täysi-ikäisistä nimeää pääasialliseksi uutislähteekseen verkkomedian.
Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan henkilöstökulut ovat jopa 32 prosenttia korkeammat niissä yrityksissä, jotka noudattavat kollektiivisia palkkasopimuksia.
Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen muistuttaa, että asuntosijoittamisessa saa kaupan päälle sosiaalisen harrastuksen.
Tuore tutkimus tukee työ- ja elinkeinoministeriön mukaan panostamista liikenteen kotimaisiin biopolttoaineisiin.
Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen ovat kasvamassa selvästi tänä vuonna pitkän heikon kauden jälkeen, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
Norjalainen Statoil aikoo vähentää työntekijöidensä määrää yli viisi prosenttia.
Posti kertoi tiistaina, että yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen sen irtisanomistarve palvelupisteverkostossa on enintään 319 henkilöä.
Polttonesteiden kuluttajahinnat alenivat Suomessa vuodentakaisesta jopa 14 prosenttia tammi-maaliskuussa raakaöljyn hintojen laskettua maailmanmarkkinoilla.
Luonnonvarakeskuksessa kehitetty metaanireaktori, jonka uskotaan vauhdittavan ympäristöystävällisen energian saamista markkinoille.
EU-maiden valtiovarainministerien Ecofin-neuvosto linjaa juhannusaaton kokouksessaan pääomamarkkinaunionin jatkovalmistelusta.
Maailmantalouden myönteinen kehitys heijastuu Suomeen ja talous irtautuu taantumasta, mutta ei pääse tukevaan kasvuun vielä 2015-2016, ennustaa Danske Bank.
Blackberry-valmistajasta kertova kirja kuvailee 2007 tullutta iPhonea ihmetelleitä kilpailijoita.
Älypuhelinyhtiö RIM veti 2000-luvun alussa Nokian nenästä sivupolulle Troijan hevosellaan.
Italian valtionvelka on noussut taas uusiin ennätyslukemiin.
Kreikan velkaneuvottelujen päättyminen tuloksettomina viikonvaihteessa Brysselissä on lisännyt pelkoa maan eroamisesta euroalueesta.
Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola arvioi Suomen talouden hitaan kasvun jatkuvan vuosikymmennen loppuun, mutta uuden hallituksen kärkihankkeilta odotetaan paljon.
Hypon ekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan selkeitä merkkejä taantuman päättymiselle ole vieläkään näkyvissä.
Risteilyvarustamo Carnival Corporation ja Meyer Werft julkistivat maanantaina sopimuksen, jonka mukaan varustamo rakennuttaa kaksi uutta risteilyalusta Turun telakalla.
Vaihtotase on pysynyt alijäämäisenä, vaikka tavaroiden vienti ja tuonti olivat tammi-maaliskuussa tasapainossa ja huhtikuussa vienti oli heikentyvää tuontia suurempi.
Yt-neuvottelut kohdistuvat koko henkilöstöön ja voivat johtaa enimmillään 17 henkilötyövuoden vähentämiseen.
Hallitusohjelman mukaisten säästöjen saavuttamisen kannalta olisi etu, jos kaikki yhteiskunnan rahoittamat henkilökuljetuspalvelut kilpailutettaisiin, katsoo Linja-autoliitto.
Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa vajaat 3 prosenttia pienempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.
Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5,1 prosenttia ja myynnin määrä 4,8 prosenttia vuotta aiemmasta.
Palvelujen liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Yhteenlaskettuna koko kaupan toimialalla myynti laski huhtikuussa 3,3 prosenttia viime vuoden huhtikuun.
Kansantalouden kausitasoitettu tuotanto laski huhtikuussa 1,1 prosenttia edelliskuukaudesta, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen kuluttajahintojen vuosimuutos oli toukokuussa nolla prosenttia.