Artikkelit: Talous

Vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään toissa vuonna, ja työllistyminen on ollut huonompaa kuin vuoden 2009 taantuman jälkeen
Suomen vuodelle 2020 asetettu EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukainen 38 prosentin tavoite ylitettiin vuonna 2014.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää 38 miljoonan euron seuraamusmaksuja kartellista seitsemälle linja-autoyhtiölle, Linja-autoliitolle ja Matkahuollolle.
Saksalaisten yritysten suhdanneodotukset synkkenivät Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan selvästi vuoden alussa.
Suomen suurimmat yritykset panostavat alkaneena vuonna voimakkaasti digitalisaatioon.
Neljälletoista suurimmalle kaupunkiseudulle tarvitaan yli 760 000 uutta asuntoa vuoteen 2040 mennessä.
Teollisuuden tuottajahinnat laskivat joulukuussa, mutta palvelujen tuottajahinnat pysyivät lähes ennallaan.
Vähittäiskaupan myynti kasvoi ennakkotietojen mukaan joulukuussa 1,5 prosenttia vuodentakaisesta.
Asuntovelallisilla asuntokunnilla oli asuntovelkaa keskimäärin 181 prosenttia vuosituloistaan vuonna 2014, kertoo tilastokeskus.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset yritysjohtajat näkevät syvimmän suhdannekuopan olevan ohitettu, kertoo Kauppalehti.
Teollisuuden Keskusliiton (1976-1992) historia on kuiva sisäpiirille tarkoitettu epistola ja toisaalta tarina mahtiherrojen häsläyksistä.
Vain pieni osa yrityksissä tapahtuvista väärinkäytöksistä päätyy poliisin tietoon, kertoo Taloussanomat.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) uskoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että tieverkoston valtaväylien suuret parannushankkeet saataisiin käyntiin jo tällä hallituskaudella, jos lainsäädäntö mahdollistaisi niiden rahoittamisen osittain myös yksityisellä rahalla.
Asuntorahoittaja Hypon mukaan euribor-korot valuvat ennen kesää miinuksen puolelle, kertoo Kauppalehti.
Suomen Pankin neuvonantaja sanoo Talouselämälle, ettei usko Venäjän tekevän uudistuksia supistuvasta taloudesta huolimatta.
Elinkeinoelämän keskusliitto on huolissaan rahanpesulainsäädännön muutoksen vaikutuksista kotimaisiin yrityksiin.
Suomen Pankin mukaan seteliväärennösten määrä oli kasvusuunnassa viime vuonna, kun sitä verrataan edellisen neljän vuoden kehitykseen.
Suomen vienti Persianlahden arabimaihin kasvoi generaattorikauppojen ansiosta viime vuoden tammi-lokakuussa, mutta silti se jäi selvästi kännykkäviennin huippuvuosista.
Rakennuslupia myönnettiin uusille asunnoille viime syksynä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Toimintansa lopettaneiden yritysten määrä väheni selvästi viime vuoden toisella neljänneksellä verrattuna vuotta aiempaan.
Volkswagen on ilmoittanut, että se ei aio maksaa eurooppalaisille korvausta päästöskandaalista.
Euroopan keskuspankki piti torstaina ohjauskorot odotetusti ennallaan eikä julkistanut uusia tukitoimia.
Kiinteät investoinnit ovat Elinkeinoelämän Keskusliiton tiedustelun mukaan piristymässä vähän, mutta pääomakanta supistuu yhä.
Kyseistä indeksi on pidetty indikaattorina siitä, että kansainvälisessä taloudessa on tulossa myrskysää.
Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä haluaa lakiuudistuksella luoda edellytykset maakaasumarkkinoiden avaamiseksi kilpailulle.
Elintarviketeollisuuden investoinnit laskivat viime 2,6 prosenttia, mutta tänä vuonna niiden odotetaan kasvavan 15,6 prosenttia.
Energiaviraston mukaan sähkön toimitusvarmuuden takaaminen jatkossa vaatii myös markkinaehtoisia investointeja sähkön tuotantoon sekä pohjoismaisiin siirtoyhteyksiin.
Vuoden alkua pidetään jopa historiallisen heikkona osakemarkkinoilla ympäri maailman, mutta suomalainen ammattisijoittaja muistuttaa Helsingin pörssin kehityksen kuvaavan myös kansakunnan tulevaisuuden odotuksia.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki pitää Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen vuonna 2013 tekemää päätöstä yhteisöveron laskemisesta kauaskantoisena ja oikeana ratkaisuna.
Aluehallintovirastot peruuttivat viime vuonna pysyvästi 35 ja määräajaksi 66 alkoholijuomien anniskelulupaa.
Amerikkalainen investointipankki Goldman Sachs on lahjoittanut satoja tuhansia puntia Britannian EU-jäsenyyttä tukevaan kampanjaan, kertoo Financial Times.
Kiinteistövälitysyhtiö Huoneistokeskus ennustaa uudisrakentamisen piristyvän ja vanhojen asuntojen kauppamäärien kasvavan tänä vuonna.
Öljytuotteiden kuluttajahintojen laskua Suomessa hillitsevät korkeat verot ja heikko euro, kerrotaan Öljy- ja biopolttoaineala ry:stä.
Asiakasyritysten työtekijämääriin perustuva työeläkeyhtiö Eteran suhdanneindeksi kääntyi marraskuussa positiiviseksi.
Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt putosivat viime vuonna mittaushistorian alhaisimmalle tasolle, 6,5 miljoonaan tonniin.
Enemmistö suomalaisista luottaa siihen, että kotimainen valmistus kannattaa.
Helsingin seudun kauppakamarin mielestä nyt olisi jo aika varmistaa Guggenheim-museon rakentaminen.
Materiaalifysiikan tutkijaryhmä on Turun yliopistossa kehittänyt uusia rajapintoja, jotka ryhmän mukaan mahdollistavat ylivertaisten nanoelektroniikan komponenttien valmistamisen.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa, että öljymarkkinoille on muodostumassa suuri ylitarjonta.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on hieman alentanut maailmantalouden kasvuennustettaan.