Keskustan kansanedustajan Olavi Ala-Nissilän mielestä investointeja on vauhditettava kaikin keinoin uusien työpaikkojen ja talouskasvun synnyttämiseksi.
Nokian liikevaihto ja kannattavuus heikkenivät huhti-kesäkuussa, mutta yhdistyminen Alcatel-Lucentin kanssa etenee ja yhtiössä uskotaan tulevaisuuteen muun muassa tuotevalikoiman laajuuden ansiosta.
Verkkopalvelujen kautta tehtyjen osakekauppojen vaihto väheni selvästi heinäkuussa, mutta piensijoittajien kerrotaan tehneen pikavoittoja myymällä tulosyllättäjien osakkeita.
Nordea alkaa periä maksua käteisnostoista. Neljä ensimmäistä käteisnostoa kuukaudessa ovat jatkossa maksuttomia euroalueella liikuttaessa. Muutos koskee automaateilta tehtyjä käteisnostoja.
Tärkeintä olisi saada reaalitalouteen muutos, arvioi valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen, joka on nimitetty Suomen Yrittäjien pääekonomistiksi.