Suomalaisen Työn Liiton mukaan jopa neljäsosa työssäkäyvistä suomalaisista ajattelee, ettei pysty kehittämään osaamistaan riittävästi vaikka sitä pidetäänkin erittäin tärkeänä.
Päästäkseen markkinoille kilpailukykyiseen hintaan Suomen tärkeimmät vientiartikkelit tarvitsevat hyvää väyläinfraa ja luotettavasti toimivia kuljetusketjuja, muistuttaa Rakennusteollisuus RT.
Kotimyyntiin liittyvät kuluttajien yhteydenotot koskivat alkuvuonna usein remontteja ja asiakkaat olivat usein iäkkäitä, Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan.
Nousumarkkina on kuumentunut entisestään ja laadultaan keskinkertaiset yhtiöt ovat houkutelleet uusia sijoittajia, arvioi Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju Kauppalehdelle.
Pohjoismaiden ammattiyhdistysjohtajat haluavat Norjan pääministerin nostavan lähestyvässä G20-huippukokouksessa esiin muun muassa julkiset investoinnit ja työtekijöiden järjestäytymisen.
Ympäristöjärjestö WWF:n tekemän eurooppalaisen vertailun mukaan pohjoismaalaiset ja hollantilaiset yhtiöt huomioivat sijoituksissaan parhaiten Pariisin ilmastosopimuksen lämpötilatavoitteen.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mielestä tutkimus- ja innovaatiotoiminta on kaikkein tärkeintä, kun haluamme uusia puupohjaisia tuotteita.
Verohallinnon julkaiseman ohjeen mukaan peliporukan kesken jaettu arpajaisvoitto on porukan kaikille jäsenille verovapaata, jos porukkasopimus on tehty ennen arvontaa.