Vaikka venäläisten matkailijoiden määrät ovat nyt kasvussa, voi olla, ettei heidän kulutuksensa Suomessa toteuta niitä toiveita, joita sille joskus asetettiin.
Hallituksen sote-uudistuksen valinnanvapauslinjaukset antavat hyvät lähtökohdat rakentaa sote-alan yrittäjyyttä sekä parantaa palveluiden laatua ja tehokkuutta, sanoo Suomen Yrittäjät.
Euroopan metsänomistajien liiton CEPF:n pääsihteeri Emma Berglund arvelee, että ympäristöjärjestötkin ymmärtävät mahdollisuuden korvata puutuotteilla fossiilisia.
Suomen Ekonomien mielestä kilpailukieltosopimukset perustuvat tarpeeseen suojata liike- ja ammattisalaisuuksia ja niitä koskeva lainsäädäntö pitäisi uudistaa.
Akava katsoo, että työ- ja elinkeinoministeriön johtaman työryhmän valmistelema ehdotus uudeksi liikesalaisuuslaiksi on liian epäselvä ja tulkinnanvarainen.
Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan Pellervon taloustutkimuksen PTT:n selvitys osoittaa, että kyläkauppojen toimintaedellytysten vahvistaminen vaatii uusia toimia.
Eurooppalainen sääntely edellyttää jatkossa, että y-tunnuksellisten yritysten ja yhteisöjen on rahoitusvälineiden kauppaa käydäkseen hankittava kansanvälinen LEI-tunnus eli Legal Entity Identifier.
Työllisyyden ja yritysten kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä, että paikallista sopimista edistetään työehtosopimuksissa reippaasti ja yleiskorotukset ovat mahdollisimman pieniä.