Artikkelit: -FI

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan perintöveron poistaminen hyödyttäisi kaikkia.
Sijoittajat uskovat tuntevansa kotimaiset yhtiöt parhaiten ja ne tuntuvat turvallisilta.
Telia, keskusrikospoliisi ja Pelastakaa Lapset ry tekevät yhteistyötä lasten seksuaalisen kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi verkossa.
Ulkoministerin mukaan länsimaat pyrkivät ratkaisemaan Ukrainan konfliktin pelotteen ja puheen avulla.
Presidentti varoitti kiihkeän kansallismielisessä puheenvuorossaan Kiinan yhtenäisyyttä uhkaavia tahoja.
Rakennusteollisuus RT:n mukaan rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna vielä kahden prosentin vauhtia, mutta uudisrakentamisen vahvin vire alkaa hyytyä.
Komission varapuheenjohtajan mukaan Britanniasta on tullut erittäin vahva EU:n puolustusyhteistyön tukija.
Kasvun taustalla on tutkimuslaitoksen mukaan voimistunut kansainvälinen kysyntä ja kohentunut kilpailukyky.
Syyttäjä vaatii Abderrahman Bouananelle elinkautista rangaistusta kahdesta murhasta ja kahdeksasta murhayrityksestä.
Nicolas Sarkozyn epäillään saaneen Libyasta Muammar Gaddafilta vaalirahaa.
Vientiteollisuuden mukaan hallituksen tulisi huolehtia ammatillisen koulutuksen rahoituksesta sekä lisätä muunto- ja täydennyskoulutusta.
Hallitus on lähellä saavuttaa tavoitteensa 72 prosentin työllisyysasteesta.
Alkuvuonna osa-aikaisia määräaikaistyöntekijöitä on ollut enemmän kuin koskaan ennen, toteaa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.
Työttömyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi on 8,4 prosenttia.
Suomen Hammaslääkäriliitto toivoo ratkaisuja, joilla koko väestölle turvataan laadukkaat ja kohtuuhintaiset suunhoidon palvelut.
Suomalaiset ovat eurooppalaisessa vertailussa kärsimättömiä parkkeeraajia.
EK:n toimitusjohtajan mukaan suuret maat haluavat isomman osan verokakusta pienten maiden kustannuksella.
Yrityksen hallitus voi päättää toimitusjohtajan irtisanomisesta hyvin nopealla aikataululla, Leena Linnainmaa Keskuskauppakamarista muistuttaa.
Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Varustamojen välisen työriidan sovittelua jatketaan ensi viikolla.
Virkamiesten mukaan tiemaksut olisivat tehokkain tapa vähentää liikenteen päästöjä.
Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho vastaa palautteeseen, jota hän on saanut liittyen avaukseen ansiosidonnaisen uudistamisesta.
Cynthia Nixon haastaa New Yorkin istuvan kuvernöörin demokraattien esivaalissa.
Terroriteosta epäillyn turvapaikanhakijan oikeudenkäynti alkaa tänään valmisteluistunnolla.
Varhaiseen muistisairauteen saattaa kuulua tulehduksellisia piirteitä, jotka vähitellen heikkenevät sairauden edetessä varsinaiseksi dementiaksi.
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan Suomi tarjoaa puitteet Koreoiden keskusteluille.
Selvitys tulevien maakuntien verotusoikeudesta ei ole käynnistynyt, vaikka 2016 linjattiin, että se laitetaan liikkeelle.
USA:n presidentin Etelä-Korea -puheet voivat antaa väärän viestin Pohjois-Korealle.
Kansanedustaja sanoo, että lotat ansaitsevat vahvan arvostuksen muiden sotiemme veteraanien joukossa.
Tilastot aktiivimallin vaikutuksista työllistymiseen julkaistaan huhtikuussa.
Salakuljettajat suunnittelivat radioaktiivisen aineen myymistä.
Kansanedustajan mukaan perintövero voi ajaa ihmisiä kohtuuttomiin tilanteisiin.
Muut ehdokkaat jäivät istuvan presidentin varjoon ja ehdokasasettelua rajoitettiin.
Vaalit pidetään 18.11.2018. Seurakuntiin valitaan 9000 luottamushenkilöä.
Sähköliitto antoi maanantaina lakkovaroituksen sähköistys- ja sähköasennusalalle.
Ursula von der Leyen ei kuitenkaan pidä Vladimir Putinia vastustajana.
SAMOKin mukaan esitys uudeksi varhaiskasvatuslaiksi on hallitusohjelman vastainen.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö varoittaa uudistuksen vaikutuksista.
Helsingin tutkijanaiset on selvittänyt seksuaalista häirintää yliopistoissa. Kyselyn tulosten mukaan puolet vastanneista naisista ja kolmannes miehistä on kokenut seksuaalista häirintää.
Työllisyyspalvelujen turvaamiseksi hallituksen pitää kehysriihessä Henkilöstöpalveluyritysten liiton mielestä ohjata varoja ostopalveluihin.