Artikkelit: -FI

Kansanedustaja Juha Pylväs painottaa paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuuksien ja turvariskien suhteuttamista toisiinsa.
Työllisiä oli huhtikuussa 48 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Suomen Ensihoitoalan Liitto, Suomen Palomiesliitto SPAL ja Tehy vaativat muutoksia rikoslakiin.
Henkilöautojen määrä laski yhdellä prosentilla vuoteen 2017 verrattuna.
Jussi Niinistön mukaan pienikin vapaaehtoisuus varusmiespalvelussa avaisi Pandoran lippaan.
Kokoomuksen puoluehallitus esittää puoluekokoukselle siirtymistä koko ikäluokkaa koskeviin kutsuntoihin, naiset mukaan lukien.
Avainapteekkien ja YTA-yhteistyöapteekkien jäsenistöt ovat hyväksyneet yhtiökokouksissaan esityksen ketjujen markkinointiorganisaatioiden yhdistämisestä.
Monien ekonomistien mielestä varainsiirtovero ei ole järkevä tapa kerätä euroja valtion kassaan.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne haastoi Jutta Urpilaisen 2014 puoluejohtajuudesta yhteisöveron alennuksen vuoksi.
SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan eläkelupaus pystytään rahoittamaan, jos on poliittista tahtoa.
Kansainvälinen opetusministereiden ja opettajajärjestöjen huippukokous järjestetään Suomessa keväällä 2019.
Kello 21 päättyvä alkoholimyynti on lahtelaismiehen mukaan holhoamista.
Pohjois-Korean johtajan kerrotaan olevan huolissaan tulevasta huippukokousmatkasta.
Bundeswehriltä on varastettu suuri määrä rynnäkkökivääreitä, konekivääreitä, kivääreitä ja pistooleita.
Kokoomuksen puoluehallituksen mukaan Nato-jäsenyys toisi turvatakuut, joita tällä hetkellä ei ole.
Ammattiliiton mielestä palkkaharmonisointiin on varattava sote- ja maakuntauudistuksessa tarpeeksi varoja.
Vasemmistoliiton julkaisemassa ohjelmassa ehdotetaan myös karensseista luopumista.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan työllisyyden lisääminen vaatii uudistuksia.
Puoluejohtajat ovat samoilla linjoilla perhevapaa- ja sosiaaliturvajärjestelmästä.
70 prosenttia suomalaisista kokee maan hyötyvän EU-jäsenyydestä.
Puolustusministerin mukaan maanpuolustuksen toiminnan tasosta ei voida tinkiä.
Tiukempi seula on johtanut keskeytysten vähenemiseen asepalveluksen aikana.
Uutuustrillerissä Katynin joukkomurhasta on koskettava viittaus Suomeen.
Kirjakauppiaat hankkivat amerikkalaisia kirjoja ja elokuvia USB-muistitikuilla.
Tanskan Inger Støjberg ehdottaa, että ramadania viettävät muslimit pitäisivät lomaa paastonsa ajan.
Yksityiskoneella tehdyn matkan maksajaa ei edelleenkään tiedetä.
JHL:n puheenjohtaja kertoo liiton saaneen paljon järkyttynyttä palautetta siitä, kuinka suuret lomarahaleikkaukset olivat.
Irakilainen oikeusistuin on tuominnut tiistaina kuolemaan hirttämällä belgialaisen ISIS-jihadistin.
Akavan Erityisalojen mukaan työaika-autonomiaa koskevassa määrittelyssä piilee vaara, että osa keskijohtoon kuuluvista jääkin lain ulkopuolelle.
Suomalaisen uskotaan olevan vahvoilla EU:n petostentorjuntavirasto OLAF:n uudeksi johtajaksi.
SDP:n kansanedustaja Timo Harakka perää katetta verolupaukseen.
Akava on tyytyväinen, että asiantuntijat ja keskijohto kuuluvat uudistettavan työaikalain soveltamisen piiriin.
Kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) on huolissaan lisääntyvästä huumeongelmasta ja perää uusia keinoja valvonnan lisäämiseksi.
SDP on asettanut tiedustelulakien kiireelliselle käsittelylle ehdoksi suojelupoliisin parlamentaarisen valvonnan.
Petteri Orpon mukaan vaalien ajankohtaa katsotaan, kun valiokunnat ovat saamassa lakipaketin valmiiksi.
Kokoomuksen puoluehallitus esittää puoluekokoukselle varainsiirtoveron poistoa. Kansanedustaja Eero Suutari (kok.) on tyytyväinen ratkaisuun.
Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) tyrmää Joensuun opiskelevien porvareiden kokoomuksen puoluekokoukselle tekemässä aloitteessa esitetyt väitteet perussuomalaisista.
Valtiovarainministerin mukaan erikoissairaanhoitoon ei kulu niin paljon varoja, kun ihmiset pääsevät jonottamatta lääkärille perustasolla.
83 prosenttia ulkomaalaisista opiskelijoista suosittelisi kyselyn mukaan Suomea opiskelumaana.
Kai Mykkäsen mukaan tarveharkinnan kiristäminen tekisi Suomesta entistä byrokraattisemman.