Artikkelit: -FI

Poliisi sai tehtävän Vartiosaareen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
USA:n presidentin neuvonantajan mukaan syytteet vahvistavat presidentin asemaa.
Angela Hernandez ilmoitettiin kadonneeksi 6. heinäkuuta.
Helikopterilentäjä laskeutui taidokkaasti vuoren huipulle.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Air Force One lähti Skotlannista kohti Helsinkiä Suomen aikaa kello 18 jälkeen.
Poliisilla on presidenttien huippukokouksen ja valmistelujen ajan sähköpostiosoite kansalaisten yhteydenotoille.
Vankilaväkivalta on räjähtänyt kasvuun. Uusia sellejä tarvitaan satoja lähivuosina.
Lauantainen ilmaisku oli voimakkain sitten vuoden 2014 sodan.
Iäkäs nainen joutui odottamaan hitaasti toimineen turvarannekeen vuoksi.
Kirjoittajan mielestä kansainvälisen järjestelmän koordinaatit saattavat olla haussa.
Uusi perustuslaki vapauttaa sosialistisen Kuuban taloutta.
Sotavankien palauttamisesta muodostui vuosikymmenten surutyö itärajan molemmin puolin: perilliset arvuuttelevat isiään.
Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin tukalasta helteestä viikon alussa.
Kela on ryhtynyt toimiin palveluntuottajien kanssa ongelmien korjaamiseksi.
Kansanedustaja kysyy, miten uudistuksen peruminen onnistuisi.
Helsinki valmistautuu USA:n ja Venäjän presidentin huipputapaamiseen.
CNN kertoo Helsingistä presidenttien huippukokouksen alla maailmalle tunneli-citynä.
Huippukokouksen alla amerikkalainen tv-kanava muistuttaa Suomen kuuluneen Venäjän imperiumiin.
Helsinki tarjoaa uutiskanavan mielestä hienoja kuvia Kremlin johtajasta.
Nauhoitteita ei ole aikaisemmin nähty julkisuudessa.
Taylor Michael Wilson myönsi oikeudessa terrorismisyytöksen.
Kiina lähetti vakoilualuksen seuraamaan sotaharjoitusta, johon maa ei saanut tänä vuonna kutsua.
Kokoomuksen kansanedustaja kutsui muut kansanedustajat Saimaata suojelevaan ryhmään.
Mika Aaltolan mukaan on pitkälti Sauli Niinistön ansiota, että Suomi on onnistunut vakauspolitiikassaan.
Kansanedustajan mukaan tupakointi on vain yksi riskikäyttäytymisen muoto.
Derek Shearer ei aseta suuria odotuksia USA:n ja Venäjän huipputapaamiselle.
Venäjän kerrotaan käyttävän lennokkeja tiedusteluun.
Entinen pääministeri ei odota maanantain huippukokoukselta konkreettisia lopputuloksia.
Yhdysvaltain presidentti kommentoi 12 venäläisen perjantaina saamia syytteitä.
30 kilometrin matka kestää pysähdyksen vuoksi puolitoista tuntia.
Länsimaiset jihadistit anovat pääsyä eurooppalaisiin vankiloihin.
Japanin rannikon edustalta on löydetty uusi mysteerilaiva.
Ruotsin oikeusministerin mukaan kielto voidaan toteuttaa perustuslakia muuttamatta.
Vain viidennes ajattelee hallituksen epäonnistuneen.
Huomattavimpia vaikutukset ovat Presidentinlinnan ympäristössä ja Mannerheimintiellä.
Sairaalaan viedyt ovat kärsineet korvasärystä, päänsärystä ja pahoinvoinnista.
Europarlamentaarikko toivoo, että Suomi ottaisi mallia aktiivisesti EU:ssa toimivasta Virosta.
Suomessa asuva André Chaker kertoo australialaislehdelle 'pohjoisesta sosialismista'.
Opetusministeri torjuu arvostelun, jonka mukaan koulutusuudistuksia olisi tehty kiireessä tai elinkeinokeinoelämän ehdoilla.
Ihmisoikeusjärjestö toivoo, että Venäjän ja USA:n presidenttien tapaamisessa etsitään ratkaisuja Syyrian sotaan.