Artikkelit: -FI

Kuntaliitto on pettynyt siihen, että hallitus ohitti budjettiriihessä kuntatalouden vaikeutuneen tilanteen.
Kansanedustaja on tyytyväinen, että rintamaveteraanien kotipalvelut paranevat.
Tutkijoiden mukaan taloudellisuuden osalta riittää, että kuluttajat kokevat ratkaisut kohtuullisen järkeviksi.
Stalinistiopiskelija palautti minut 1970 maan pinnalle kertomalla, ettei kokoomuksella ole tulevaisuutta. Aika näyttää.
Terveydenhoitoalan ammattiliiton hallitus antoi puheenjohtajalle valtuudet päättää ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta.
Ole Norrback kysyy, miksi tiedotusvälineet eivät anna poliitikoille näkyvyyttä ansionsa mukaan.
Rakenteilla olevien asuntojen kerrosala oli kesäkuun lopussa suurempi kuin aiemmin 2010-luvulla vastaavina ajankohtina.
Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean suhteet viilentyvät.
Presidentit käyvät viralliset keskustelut aamupäivällä.
Mittaustavan muutos nostaa suuripäästöisten ja alentaa pienipäästöisten autojen hintoja.
Oikeusvaltio voi toteutua vain, kun ihmisoikeuksia noudatetaan ja tuomioistuinten ratkaisuja kunnioitetaan.
Kansanedustaja ihmettelee hokemaa 'turvapaikkajärjestelmä on rikki'.
Sosialidemokraattien kannatus hypähti ylöspäin muiden punavihreiden pudotessa.
YK:n mukaan tilanne Venezuelassa muistuttaa vuoden 2015 pakolaiskriisiä Euroopassa.
Venäjän ammattiliitot huomauttavat, että moni ei selviä elossa uuteen eläkeikään asti.
Entäpä jos kyse ei olekaan liiasta maskuliinisuudesta vaan sen puutteesta.
Kaarnakuoriaiset ja kuivuus ovat tehneet pahaa jälkeä Kaliforniassa.
Viranomaiset pelkäsivät kersantin suunnittelevan terrori-iskua Havaijilla sijaitsevaa varuskuntaa vastaan.
Verotuksen osalta merkittävin päätös oli piensijoittajien osakesäästötili.
Budjettiesityksen määrärahat ovat yhteensä 55,3 miljardia euroa ja velkaa otetaan 1,4 miljardia euroa.
Kansanedustajan mukaan palveluiden määrärahoista on jouduttu kamppailemaan vuosikausia.
Sture Fjäderin mukaan tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perusrahoitus olisi nostettava neljään prosenttiin BKT:stä.
Vihreiden puheenjohtajan mukaan vaalikauden aikana tehdyt leikkaukset ovat romuttaneet koulutuksen perustaa.
Valtiovarainministerin mukaan hallitus tekee 40 miljoonan euron ilmastonmuutostavoitteiden mukaiset veronkiristykset.
Keskustan ryhmäjohtajan mukaan kehysriihessä tehtiin merkittäviä päätöksiä myös maatalouden kriisin ratkaisemiseksi.
Hallituksen energiaveropäätökset nostaisivat teollisuuden mukaan kuluja, mutta olisivat ilmastotavoitteiden kannalta tehottomia.
Muutoksia koskevat lainsäädäntöesitykset tuodaan eduskunnan käsittelyyn syksyn aikana.
SDP:n ryhmäjohtajan mukaan hallituksen toimet heikentävät merkittävästi kuntien tilannetta.
Alkoholilain voimaantulon jälkeen keskiolut on yhä myydyin olut.
Kansanedustajan mukaan uudet osakesäästötilit ovat pankkeja hyödyttäviä 'verovälttelyvälineitä'.
Kansanedustajan mukaan veropäätöksissä oli tärkeää pitää huomio pieni- ja keskituloisissa.
Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan päätös helpottaa puolustusvoimien henkilöstöpulaa.
Hallitus sai budjettiesityksensä valmiiksi. Talouskasvu vaimenee ensi vuonna.
Influenssarokotteita tarjotaan jatkossa puolivuotiaista kuusivuotiaille lapsille.
Kaikkein pienimpiä päivärahoja korotetaan työmarkkinatukea vastaavalle tasolle.
Lisämäärärahalla puututaan ennaltaehkäisevästi lähiöiden turvallisuuskehitykseen.
Hallitus sopi budjettiriihessä liikenneturvallisuuden ja tiestön talvikunnossapidon parannuksista.
Myös virvoitusjuomaveroa ja energiaverotusta kiristetään ensi vuonna.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja on tyytyväinen budjettiriihen päätöksiin.