Artikkelit: -FI

Potilastiedot voidaan luovuttaa vain oppilaan tai huoltajan kirjallisella suostumuksella.
Valtiotieteilijän mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei lopulta olisi Venäjälle kovin iso asia.
Julkistalouden ennustetaan olevan tasapainossa vuonna 2020.
Kuntiin tänä vuonna tehtävässä valvonnassa on löytynyt odotettua enemmän laiminlyöntejä tilaajavastuussa.
Nousukauden jälkeen tulee vääjäämättä taantuma.
Leila Ali Elmi on ensimmäinen Ruotsin eduskuntaan valittu somalinainen.
Uuden liikkeen kannattajakorttien kerääminen on ollut hidasta.
Ranska kiistää osallistuneensa iskuihin Syyriassa.
Keskusjärjestön mukaan lakimuutos tarkoittaisi mielivaltaisia irtisanomisia.
Puolueen hallintopäällikkö oli hallituksen puheenjohtaja vaimonsa yhtiössä, joka sai Sdp:ltä konsulttityötä.
Sinisten Matti Torvinen muistuttaa tiedustelulakien kiireellisyydestä.
Syyrian uskotaan ampuneen vahingossa alas venäläisen sotilaskoneen.
Kova fyysinen kunto lisää keski-ikäisen elinvuosia.
Vihreiden Jani Toivola on kirjoilla tyhjillään olevassa asunnossa Riihimäellä.
Puoluejohtajan mukaan maapallon tila edellyttää muutakin kuin vaurauden kerryttämistä.
Agent Orange -myrkylle altistuneille vaaditaan korvauksia.
- Tämä on hullua. En tiedä onko tämä juonittu, kansanedustaja sanoo ajokokemuksestaan.
Alkoholin kulutus ei ole kasvanut niin kuin pelättiin.
Pohjois-Korean sisäisessä propagandassa painotetaan edelleen ydinaseiden merkitystä maan turvallisuudelle.
Venäjän pohjoiselle laivastolle on rakennettu kymmeniä uusia bunkkereita ja maanalaisia varastoja ydinkärjille.
Uudet setelit vastaavat kooltaan 50 euron seteliä, minkä vuoksi niitä on nopeampi käsitellä laitteilla.
Jani Toivola kertoo ehtineensä useampaan tapaamiseen runsaan taksinkäytön avulla.
YK-lähettiläs Nikki Haley esitti syytöksensä YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa.
Kuljettaja on ajanut juuri sellaista nopeutta, että poliisilta tulee kirje, mutta ei sakkoja.
Teknologiateollisuuden mukaan haittavaikutukset kärjistyvät, jos poliittinen työtaistelu pitkittyy.
Yritysten ja tilitoimistojen tietous tulorekisteristä on kasvanut, mutta etenkin yrityksillä riittää parannettavaa.
Tehyn puheenjohtaja irvailee, että eihän työnantajalle pitäisi tulla ongelmia, jos resurssit ja työvuorosuunnittelu ovat kunnossa.
Kansanedustajan mukaan kotimaiset pellot on säilytettävä viljeltyinä myös jatkossa.
Nimikiista Kreikan kanssa on ollut vuosikymmeniä Makedonian EU- ja Nato-jäsenyyksien tiellä.
Tasavallan presidentti ja Saksan liittopresidentti ovat yhtä mieltä turvallisuuskeskustelun tärkeydestä.
Sisäministeriö on päättänyt pidättää Keskusrikospoliisin päällikön Robin Lardotin virantoimituksesta.
Nuorisojärjestön mukaan projektista hyötyisi lähinnä kaivosteollisuus.
Intian Keralassa joukko katolisia nunnia kokoontui harvinaiseen katuprotestiin.
Opetusministerin mukaan pienetkin vauvat hyötyvät saduista ja ääneen lukemisesta.
- Ei päivää ilman vääntämistä, Petteri Orpo nauraa.
Venäjän puolustusministeriöllä on uusi teoria Ukrainan lentoturmasta.
Seksuaalinen häirintä on yhtä yleistä museoalalla kuin muuallakin työelämässä.
Hyvinvointialan liitto paheksuu SuPerin ja Tehyn ilmoittamia työtaistelutoimia.
Harri Jaskarin mukaan ei enää pidä paikkaansa, että ay-liike olisi työpaikkojen turvaaja.
Venäjän tiedustelun sanotaan toimivan aktiivisesti Sveitsissä.