Artikkelit: -FI

Ruotsissa olisi kansanedustajan mukaan jo viime kaudella ollut porvarillinen enemmistö.
Juha Sipilän pyyntö perussuomalaisille irtisanoutumisesta ei saanut vastakaikua.
Talouskumppanuussopimus luo 600 miljoonan ihmisen kauppa-alueen.
Maan presidentti syyttää Yhdysvaltoja 'terroristien' suojelemisesta Pohjois-Syyriassa.
Antiliberaalit voimat lamaannuttavat Eva Biaudetin mukaan politiikan eri puolilla Eurooppaa.
Perussuomalaisten mukaan brittejä on syytetty siitä, että he yrittävät noukkia rusinoita pullasta.
Valvontakameraan tallentuneiden epäiltyjen henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa.
Hallintovaliokunta ehdottaa, että luotettavuutta koskevat tiedot hankkisi tietosuojavaltuutettu.
Vasemmistoliiton mielestä osattomuus ja varallisuuden keskittyminen lisäävät tyytymättömyyttä Euroopassa.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan politiikka on epäonnistunut useassa maassa.
Valtiollinen kanava suitsutti Boris-robottia.
Pääministerin mukaan Eurooppa on saanut viimeisen kahden vuoden aikana populismin lyhyen oppimäärän.
SDP:n kansanedustajan mukaan unionia on kehitetty liikaa oikeiston ja markkinoiden ehdoilla.
Keskustan kansanedustajan mukaan Britannian EU-eropäätös on tiivistänyt jäsenmaiden rivejä.
Malli johtaa opiskelijajärjestöjen mielestä vain kilpailuun siitä, kuka tuottaa eniten ja nopeimmin.
Antti Häkkänen aikoo selvityttää lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan kulujen asianmukaisuuden.
Euroopan komission varapuheenjohtaja tuomitsee Strasbourgin ammuskelun.
Valtuutetun toimiston työsuojelun toimintaohjelman mukaisesti käytetään sujuvinta ja vähiten kuormittavaa matkustustapaa.
Päästöjen vähentäminen vaatii asiantuntijoiden mukaan autoilun tekemistä kalliimmaksi.
Vanhempien hankkimat yhteislahjat ovat olleet suosittuja erityisesti peruskouluissa.
Asiantuntijan mukaan hyökkäyksessä haluttiin käyttää hyväksi Ranskan mellakoita.
Poliisin mielestä luminen merkki ei automaattisesti poista kuljettajan velvollisuutta tietää liikennesääntöjä.
Tuomas Kurttila on Sdp:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa.
Lentoyhtiöt pidentävät lentoreittien aika-arvioita tarkoituksellisesti.
Pormestarin mukaan hätiköity energiapolitiikka voi kurittaa Helsinkiä.
Silpputyö on vakiintunut osaksi työmarkkinoita.
Keskustan mielestä kouluruoan uudistaminen on otettava seuraavaan hallitusohjelmaan.
Konservatiivipuolue ratkaisee Theresa Mayn kohtalon keskiviikkoiltana.
Myös maailmantalouden kasvuennustetta vuodelle 2019 on laskettu.
Terroristijärjestön tukijat ovat julkaisseet uhkauksia uusista iskuista.
Asioinnin helppous, käytettävissä olevat maksutavat, tuotteiden hinnat ja toimitusehdot vaikuttavat käyttäytymiseen verkkokaupassa.
Ilmaston lämmetessä jopa 70 prosenttia pohjoisten ikirouta-alueiden infrastruktuurista sijaitsee riskialueilla.
Suolistotautia potevat sairastuivat noin viidenneksen todennäköisemmin kuin samanikäiset terveet.
Ranskan poliisi jäljittää 29-vuotiasta epäiltyä.
Rikosoikeuden professori tyrmää poliisin liikenneturvakeskuksen johtajan lumiväitteet.
Hanna Smithin mukaan todistusaineiston hankkiminen hybridivaikuttamisesta on vaikeaa.
F-Secure varoittaa toimitusilmoituksiksi naamioiduista roskapostiviesteistä.
Yleiskorotukset ja parantunut taloustilanne nostivat diplomi-insinöörien palkkoja viime vuonna parilla prosentilla.
Tuomas Kurttila ajoi taksilla Oulusta Jyväskylään ja Helsingistä Harjavaltaan.