Artikkelit: -FI

Petri Honkonen toivoo selvitystä siitä, miten valtiovalta voisi tukea vapaaehtoisesti luotua sijaismummotoimintaa.
Monet ulkomaisten yritysten pääkonttorit ja työntekijät joutuvat miettimään uutta sijaintia.
Paraguay vaatii Suomea palauttamaan miehet kotimaahansa.
Vanhemmat sanelevat lapsen kehityksen hyvässä ja pahassa.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan ulkomaille muuttavien korkeakoulutettujen määrä on vähentynyt.
Pääministerin mukaan pallo on Britannian hallituksella.
Valtaosaa kuulutetuista henkilöistä ei haluta Suomeen, vaan päinvastoin.
Kirjeessä ehdotetaan Britannian EU-eron lykkäämistä.
Uuden ajokorttilain myötä 17-vuotiaan on huomattavasti helpompi saada poikkeuslupa kuin aiemmin.
Pakotteiden purkaminen olisi huippututkijan mukaan virhe, ellei Kremlin linja ensin olennaisesti muutu.
Venäläinen propaganda on Krimin miehityksestä lähtien toistanut samoja teemoja.
Samaani käveli 2000 kilometriä manatakseen presidentin Moskovasta.
Käärmetalon peruskorjaus palkittiin Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla.
Kaupan liitto teilaa hallituksen lakiesityksen sähköautojen latauspisteistä.
Verohallinnon mukaan muutosverokortilla verokikkailu on melko yleistä.
Pääministeri Boris Johnson hävisi äänestyksen Britannian parlamentissa.
Mies yritti tunkeutua parlamenttitalon yleisöltä suljettuun osaan, Lontoon poliisi kertoo Twitterissä.
Virossa on tänään virallinen liputuspäivä suomalais-ugrilaisten kansojen kunniaksi.
Siviilien evakuoinnissa ja avun perillepääsyssä on ongelmia.
Lontoon kadut ovat täyttyneet mielenosoittajista, jotka vaativat uutta kansanäänestystä Britannian EU-erosta.
Mikäli parlamentaarikon ehdotus menee läpi, brittiparlamentti saattaa äänestää vasta ensi viikolla.
Kokoomuksen kansanedustaja räjäyttäisi nykyisen asumistukijärjestelmän.
Kansanedustaja pitää oikeudenhoidon resurssipulaa merkittävänä uhkana kansalaisten oikeusturvalle.
Vihreiden Emma Kari korostaa, että hallitusohjelmassa on sovittu hiilineutraalista Suomesta.
Suomalaisista 39 prosenttia ei haluaisi Britannian lähtevän EU:sta lokakuun lopussa.
Kokoomuksen puheenjohtaja vaatii hallitusta selkeyttämään puheitaan taloudesta.
Kirjoittajan mukaan sote-uudistuksen tavoitteet ovat itsestäänselvyyksiä.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehottaa Italiaa alentamaan velkaansa.
Sisäilmasairaita leimataan luulosairaiksi, sanoo keskustan varapuheenjohtaja.
Metrolipun neljän sentin hinnankorotus on vienyt Santiago de Chilen anarkian partaalle.
Ministeri esittää toimia varhaiskasvatukseen osallistumisen kasvattamiseksi ja peruskoulun tulevaisuuden turvaamiseksi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää tarvittavan 35 miljoonan euron määrärahan lisäämistä vuoden 2020 budjettiin
Ilkka Kivimäen mukaan työlupia myönnetään ulkomaisille asiantuntijoille liian hitaasti.
Britannian parlamentin alahuone on istunnossa, jossa päätetään Brexit-sopimuksesta.
Kokoomusedustaja on tehnyt aloitteen verkkokalastuskiellon jatkamisesta.
Brittien entisen pääministerin mukaan ihmiset haluavat päästä yli brexitistä.
Ex-verojohtaja kiistää tietäneensä yrityksen liiketoimista, vaikka oli sen ainoa vastuuhenkilö.
Kotimaisella naudanlihalla on tutkijoiden mukaan paikkansa ruokapöydässä.
Kansanedustajan mukaan PS elättelee samanlaista kotikutoista 'talousteoriaa' kuin vasemmisto.
KD:n mielestä valtion menoja olisi karsittava ja tuloja lisättävä.