Artikkelit: Kotimaa

SDP:n puheenjohtaja, ensi viikolla valtiovarainministerinä aloittava Antti Rinne ei halua aiheuttaa minihallitusneuvotteluissa lisäpaineita eläkeneuvotteluihin.
Päihdemuistisairaiden sijoittaminen oikeanlaisen tuen ja hoidon piiriin lyhentää hoitoaikoja sekä mahdollistaa omaehtoista asumista, kertoo A-klinikkasäätiö.
Paavo Arhinmäki vastasi hallituksessa kulttuuri- ja urheiluministerinä tasa-arvoasioista. Vasemmistoliitto jätti hallituksen maaliskuussa.
Perusäijä-ehdokkaat keräsivät valtaosan perussuomalaisten äänistä.
Solariumissa käyminen liittyi suurentuneeseen melanoomariskiin.
Tutkijoiden mukaan toimittajien pitäisi tiedostaa se, että heidän toimintansa saattaa tahattomasti lisätä populististen puolueiden kannatusta.
Edessä ajava matelee, mutta ohittamaan lähdettäessä ohitettava autoilija kiihdyttääkin vauhtiaan. Ohittaminen vaikeutuu, ja nopeus nousee rajoituksia suuremmaksi.
Jos sunnuntain eurovaalien tulos toteutuisi myös eduskuntavaaleissa, menettäisi Sdp 20 kansanedustajaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen haluaa kumota pesuaineiden irtomyyntikiellon.
Johnny Åkerholmin mukaan hyvinvointivaltio pystyisi takaamaan hyvät puitteet riskinotolle, mutta tällä hetkellä se ei palvele uusien tulojen luomista. Talouden tempputehtailun hän lopettaisi heti, sillä rakenneongelmat eivät sillä poistu.
Voimakkaimmat sateet lauantaina Lapissa, mutta myös muualla maassa saadaan paikoittaisia sadekuuroja. Ensi viikolla sää jälleen vähitellen lämpenee.
Kokoomuksen puoluehallitus ei kannata aloitetta Suomen tekemisestä monarkiaksi eikä lämpene Suomen verotusosaamiselle vientituotteena.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon mukaan koululaisten loma-aikojen siirto on köykäiseksi todettu idea.
Kokoomuksen kansanedustajan mielestä kansalaisten sivistykselliset perusoikeudet on turvattava myös tulevaisuudessa. Kirjastojen haastava tilanne ja median murros saattavat loppujen lopuksi olla vaaraksi suomalaisten hyvinvoinnille.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työllistämisvaikutus on tilastojen valossa lähes yhtä suuri. Lehden teettämän kyselyn mukaan ammattikorkeakoulukoulutus antaisi vastaajien mielestä parhaat eväät työllistyä tulevaisuudessa.
Lääkekaapin avainta säilytettiin 40 vuotta maalipurkissa kaapin päällä. Helsingin yliopiston turvallisuuspäällikkö myöntää, että turvajärjestelyissä on tarkentamisen varaa.
Kyselytutkimuksen mukaan Suvivirren kannatus kasvaa iän myötä.
Eduskunta kävi värikkään keskustelun verottoman matkustajatuonnin ohjetasoista eli Viron viinarallista.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo penää uudistuksia peruskouluun.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen mielestä SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen on puututtava heti työttömyyteen.
Neljäsosaa Opetushallituksen henkilöstöstä uhataan irtisanomisella yli kesän jatkuvissa yt-neuvotteluissa. Akavan Erityisalat ja Opetushallituksen akateemiset toimihenkilöt ry pitävät kaavailtuja leikkauksia pöyristyttävinä.
Valtiovarainministeriön yhteyteen perustettavan neuvottelukunnan pysyviä tehtäviä ovat yleisten suositusten antaminen virkamiesetiikasta sekä lausuntojen antaminen tapauksissa, joissa virkamies siirtyy pois valtion palveluksesta.
Aluehallintovirastojen hallinnolliset tehtävät kootaan yhteen virastoon. Tavoitteena on tehostaa aluehallintovirastojen toimintaa sekä turvata asiantuntemus ja palvelujen laatu. Kokoamisella tavoitellaan 30 henkilötyövuoden säästöjä, mutta vähennykset on tarkoitus tehdä ilman irtisanomisia.
EU:n pysyvien edustajien komitea Coreper pääsi keskiviikkona alustavaan sopuun biopolttoaineiden tuotannosta aiheutuvia epäsuoria maankäytön muutoksia (ILUC) koskevasta direktiiviesityksestä, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kokoomuksen puoluehallitus tukee puoluekokousaloitetta, jonka mukaan kunnassa ei tulisi erotella perusopetusta kielen perusteella.
Hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle lakiesityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta. Luonnonsuojelulain Natura 2000 -verkostoa koskevaa lukua ehdotetaan muutettavaksi EU:n luontodirektiivin toimeenpanon täydentämiseksi. Lisäksi lakiin ehdotetaan eräitä muita muutoksia.
Helsingin yliopisto aloittaa Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.
Hallitus on keskiviikkona hyväksynyt Euroopan komissiolle ilmoitettavat EU:n suorien maataloustukien linjaukset.
Asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olosuhteiden valvonnan laatua parannetaan. Uudella lailla pyritään siihen, että asuntojen ja oleskelutilojen terveydellisten olojen arviointiin käytetään vain riittävän pätevyyden omaavia asiantuntijoita.
Ympäristöministeriön teettämä selvityksen mukaan erityisryhmien investointiavustusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi.
Työministeri Lauri Ihalaisen mielestä Antti Rinne teki oikeat ratkaisut.
Kokoomuksen puoluehallitus kannattaa esitystä siirtää koulujen kesälomia nykyistä myöhempään.
Elintarvikkeiden valmisteverojen vaikutukset yrityksiin tutkittava, vaatii Elintarviketeollisuus.
Valtion henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JHL, JUKO ja Pardia katsovat, että valtioneuvoston päätös, jolla rajoitetaan valtion palkkaliukumia 31.12.2018 saakka, loukkaa voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia, eivätkä virastot näin ollen voi noudattaa päätöstä.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mielestä pitää pohtia, voitaisiinko osa kasvupaketista käyttää verotuksen alentamiseen.
Haitallisten vieraslajien levinneisyyttä ja torjuntakeinoja on selvitetty poikkeuksellisen laajassa, seitsemän tahon yhteisessä tutkimushankkeessa Suomessa.
Alexander Stubbin vedonlyöntikerroin kokoomuksen puheenjohtajaksi putosi eurovaalien myötä.
Julkisen hallinnon palveluita voi hoitaa yhteisissä palvelupisteissä koko maassa viimeistään tämän vuosikymmenen lopulla, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.
Elinkeinoministeri ja kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Jan Vapaavuori pitää Antti Rinteen salkkuvalintaa erinomaisena.