Artikkelit: Kotimaa

EU-lainsäädäntö ei hallituksen mukaan mahdollista arvonlisäverojen palauttamista vastikkeettomana tukena.
Määrä on kasvanut vuorokaudessa 80 varmistetulla tapauksella.
Sinuhe Wallinheimon mukaan hallitus on tehnyt monelle yritykselle karhunpalveluksen.
Vihreiden puheenjohtaja elvyttäisi tukemalla ekologisesti kestäviä liikennehankkeita ja uudistamalla sosiaaliturvaa.
Kokoomuksen kansanedustajien mukaan tieto koulujen ja päiväkotien koronatartunnoista jää kuntiin.
Suomessa koronaviruksen etenemisessä ollaan vielä suvantovaiheessa, Mika Salminen arvioi.
Esityksen mukaan väylämaksu lopetettaisiin loppuvuodeksi ja jo maksetut vuoden 2020 maksut palautettaisiin.
Koronaviruksesta puhutaan usein virheellisesti vain vanhojen tautina.
Pientaloteollisuuden mukaan pientalot on unohdettu kasvukeskusten kaavoituksessa.
Kokoomuksen kansanedustaja syyttää hallitusta vastuunpakoilusta.
Entisen pääministerin mukaan tehdään kohtalokas virhe, jos normaaliin palaamista ei aleta miettiä nyt.
Kenraaliluutnantti Eero Pyötsiä kehottaa jokaista tekemään parhaansa.
Emeritusprofessori Jaakko Valvanne muistuttaa läheisyydestä.
Keskustaryhmyrin mukaan on perustultua selvittää mahdollisuuksia laajentaa alkoholin ulosmyyntiä ravintoloille.
SDP:n kansanedustajan mukaan Asko Järvinen ei kehottanut hankkimaan infektiota.
HALIn mukaan vapaita vuodepaikkoja on lähes joka maakunnassa.
Liiketoiminta ei kestänyt koronaviruksen aiheuttamaa kysynnän romahdusta.
Julkisen sektorin taakkaa voitaisiin keventää yhdistämällä arvonlisäveron palautukset muihin tukimuotoihin.
Huonossa ennusteessa teho-osastolla olisi Uudellamaalla kahden viikon päästä 70 potilasta.
Oppivelvollisuuden laajentamista koskeva esitys annetaan eduskunnalle syksyllä.
HUSin infektiolääkärin Asko Järvisen näkemykset eivät ole ristiriidassa Suomen tavoitteiden kanssa.
Lääkärikansanedustajan mukaan on ristiriitaista, että niin moni jättää kausi-influenssarokotuksen ottamatta.
Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Hallituksen on annettava kiireesti kansalaisille näkymä siitä, millä aikataululla ja miten rajoituksia puretaan.
Kansanedustaja on huolissaan tiedoista, että Suomeen oltaisiin ottamassa vain 1500 kausityöntekijää.
Maailmalla koronaan menehtyneistä lääkäreistä 90 prosenttia on ollut miehiä.
Fimean mukaan Suomi ei ole asettanut lääkeaineelle vientirajoituksia.
Dosentin mukaan kansanmurhasyytösten tarkoitus on asettaa epämiellyttävään valoon.
Työttömyysturvan hakemukset nelinkertaistuivat Uudellamaalla.
HUS seuraa epidemian etenemistä reaaliaikaisesti Elisan välittämillä liikkumistiedoilla.
Jaakko Valvanne korostaa, että kesämökillä olo kannustaa liikunnalliseen aktiivisuuteen.
Valtiovarainministerin mukaan velan ja verojen jatkuva lisääminen ei voi olla ainoa vaihtoehto.
Tietosuojavaltuutetulta haluttiin ohjeita koronakuolemista kertomiseen.
Ohjelmistoyhtiöiden mukaan hankkeessa voitaisiin edetä nopealla aikataululla.
Kuntien ja kuntayhtymien tarve lomautuksiin ja palkanmaksun keskeytyksiin on kasvanut jyrkästi.
Savonlinnan kaupungin yt-neuvottelut ovat päättyneet.
Tammikuussa 2017 SDP:n kansanedustaja syytti Juha Sipilää edun hakemisesta lähipiirille.
Elokuvatuottajan mukaan suuryhtiön päätös iskee rajusti kotimaiseen elokuvatuotantoon.
Nuorta naista epäillään EIT-tapauksessa törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä.
Kokoomusedustajan mukaan lääkäriaikojen ja seulontojen peruuntuminen voi olla kohtalokasta.